Ennuste vuodelle 2019: paljon muutoksia

Ennuste vuodelle 2019: paljon muutoksia

Kuuma kesä tuntuu kaukaiselta muistolta kun katselee aamulla ratikan ikkunasta märkänä kiiltävää mustaa Helsinkiä, jonka pinnat heijastelevat kaupungin valoja. Upea väriloisto katosi puistoista kuin taikaiskusta – nyt tuuli piiskaa Ruttopuistossa paljaita oksia, jotka kurottelevat piikkejään kohti harmaata taivasta kun livun Bulevardia pitkin kohti keskustaa. Onneksi tiesin ruskan karisevan ja kaljuuden saapuvan, joten nautin jokaisesta väristä, jonka kirpeäksi muuttunut ilma tarjoili. Syksy on ollut tänä vuonna kaunis, eikä tämä tavallisesti vastenmielinen vuodenaikakaan ole tuntunut tänä vuonna ollenkaan hullummalta.

Siitä onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen kirjautunut blogiini, sillä selain ei tunnistanut, minne ihmeeseen täällä internetin maailmassa olenkaan matkalla. Onneksi sentään löysin perille! Olisi varmaan syytä kertailla kuulumisia näin alkuun, onhan tässä ehtinyt olla välissä yksi kesä ja syksykin, ja elämässämme myllertää jälleen.

Syksy on kauneutensa lisäksi ollut kiireinen. Suuret muutokset puhaltavat Vallilassa, kuten varmasti moni tietääkin. YT-neuvottelut värittävät työpäiviä monella tapaa; aihe on esillä tiedotteissa ja keskusteluissa, ja niin toki pitääkin. Silti yksi ylimääräinen asia mietittäväksi lisää luonnollisesti kuormituksen tuntua, ja toki odottava yleisfiilis tarttuu; osin innostuksena, osin turhauttavana odotuksena ja epävarmuutena. Onneksi pääsääntöisesti vallalla on positiivinen vire. Odotuksen olisi määrä päättyä parin viikon kuluttua kun neuvottelut loppuvat, ja sitten saadaan toivon mukaan hyviä uutisia; tulevia muutoksia kohtaan on myös paljon toiveita. Tästä muutoksesta voi seurata roppakaupalla hyvää!

Olemme myös aktivoituneet asunnon etsintään, joka täällä Helsingissä on melkolailla hektisempää kuin Oulussa. Mielenkiintoiset kohteet viedään käsistä ja menevät toisinaan ennen ensimmäistäkään näyttöä. Näytöt ovat sunnuntaisin, joten mikäli koko näyttöä järjestetään, viikonloppureissut sotkevat usein mahdollisuudet päästä apajille ja asunnot vaihtavat omistajaa. Itse emme toki helpota asiaa, kantakaupungista parvekkeellisen ja saunallisen asunnon etsintä on itsessään lähes mahdotonta. Niinpä olemme ottaneet tapojemme vastaisesti erittäin rennon otteen ja tehneet sen, minkä asian eteen tehdä voi; käyneet kiinnostavissa kohteissa ja fiilistelleet alueita, tutkailleet lähikortteleiden ihmisiä ja palveluita ja selvitelleet, mitä suurempia tekosia tämä kaupunki kehittelee tehtäväksi lähivuosina. Kullekin kantakaupungin liepeillä sijaitsevalle asuinalueelle kun on tulossa ties mitä uudistuksia; siltoja, sporakiskoja, tuhansia asuntoja tai uusia ostoskeskuksia, joilla lienee suuriakin vaikutuksia alueen fiilikseen, hintatasoon ja mieluisuuteen. Ehkä rauhallinen tahti ja kylmäpäisyys on siis paikallaan, onhan hankinta kuitenkin elämämme suurin tähänastisista. Kiire muuttaa ei ole, joten elämä jatkuu etsinnöistä huolimatta ja lähdemmekin pariksi viikoksi ulkomaille asuntojahtia karkuun. Muutos asuinoloissa on kuitenkin tulossa, se on varma.

Parin viikon takainen asuntonäyttösunnuntai.

Muutoksen tuulet eivät toki lopu tähän, sillä tiedossa on vielä yksi mullistus ylitse muiden. Odotamme maaliskuussa saapuvaa uutta tulokasta, joka teki itsensä jälleen astetta todemmaksi eilen nukkumaan mennessämme; bebe töksäytti vatsastani käsin ensimmäiset hyvän yön toivotukset. Viime viikolla näimme ultrassa tuon etusormeaan heristelevän minin, jolla tähän asti saamiemme tietojen valossa pitäisi kaikki olla kunnossa. Alun hormonien aiheuttamaan alakuloon sekä huonovointisuuteenkin kallistuneen jaksoni jälkeen elämä on muuttunut näin toisella kolmanneksella ja puolivälin ylittämisen jälkeen jännittävän onnelliseksi, ja olen saanut kiinni ilosta, jota Arttu on kokenut uutisen varmistumisesta (siis jostain heinäkuun alusta!) lähtien. Olen myös helpottunut, sillä alun salailu oli tällaiselle raivorehelliselle ja avoimelle ihmiselle yllättävän raskasta aikaa, ja toki tieto siitä, että homma etenee normaalisti huojentaa mieltä. Olo on kuitenkin edelleen epätodellinen, ja aiheesta puhuminen tuntuu vähän omituiselta. Vatsassani kasvaa ihminen! Päivä kerrallaan ajatus meidän vauvasta uppoaa kuitenkin tajuntaani ja huomaan joskus salaa hymyileväni kun mietin, mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan. Erilainen siitä ainakin tulee, se on varma!

Rakenneultran jälkeen käytiin pikaisesti pitämässä de-briefing Ekbergillä ennen työpäivää.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *