Älynväläys Gebhardinaukiolla

Älynväläys Gebhardinaukiolla

Tungin töistä lähtiessäni kuulokkeet korviin, heitin repun selkään ja laitoin äänikirjan pyörimään. Aurinkoiseen joskin tuuliseen keliin ulos astuessani päähäni kiilasi takavasemmalta ajatus: mulla on blogi. ”Hitto!”, tokaisin puoliääneen itselleni, ja mies harmaassa puvussaan vilkaisi mua kummallisesti taksin takapenkille istuessaan. Hymyilin ja jatkoin nahkatakki kainalossa natisten kohti kaupunkipyöräasemaa, ja mietin, miten ihminen voi kokea näin totaalisen muistinmenetyksen. Mitäköhän muuta päässäni on hautautunut muun hulinan alle?

Niin, me tosiaan onnistuttiin siirtämään elämämme tänne Kampin ja Punavuoren rajamaille, ihastuttavaan ylimmän kerroksen kaksioon sopivasti kuun vaihteeseen osuneen pääsiäisen aikana. Täällä me, reilu kuukausi muuton jälkeen, kompastellaan vielä muutamiin tavaroihin, jotka eivät ihan vielä ole löytäneet paikkaansa vaikka meri on jo sulanut ajat sitten ja Helsinki on ehtinyt vaihtaa värinsä vihreään. Kevät tulee muuten aika rysäyksellä kun siirtää itsensä kriittisessä kohdassa reilu 600 kilsaa etelämmäksi.

Muutto tänne on tuntunut samalta, kuin tulisi tosi pitkän reissun jälkeen kotiin. En osannut aavistaa, että fiilis on kuin asettaisi tuhat osaisen palapelin vikan ruudun kohdalleen; Nyt kaikki on paikallaan! Aluksi olo Helsingissä tuntui vähän turistilta; siellä täällä on uusia ravintoloita, sporat kulkee minne sattuu ja jo mainitut kaupunkipyörät värittävät katukuvaa, uusia asuintaloja on noussut kuin sieniä sateella (mistä lähtien Jätkäsaari on näyttänyt tuolta?) ja tutut reitit on poikki tietöiden takia. Silti Helsinki on se sama kotipaikka, josta lähdin ja jonne oli ihana palata. Kaivarikin on paikallaan, olen käynyt jo useasti tarkastamassa. Myös moni muuttunut asia on liikahtanut parempaan, joka on toki kiva huomata.

Ihan oikea Helsinki-arki meillä alkoi vasta reilu viikko sitten, kun palattiin Belgradista Karoliinan kolmekymppisiltä. Sitä ennen Arttu uurasti lapion varressa Pietarsaaressa, ja kävi suorittamassa velvollisuuksiaan kertausharjoituksissa Hämeenlinnassa. Yksinolo antoi oivan tilaisuuden ottaa takaisin se, mitä Oulussa missasin; kävin lähes joka ilta syömässä, kahvilla, teellä tai lenkillä mun rakkaiden ihmisten kanssa, ja se tuntui ihan mielettömän ihanalta. Yksi oivallus on ollut yli muiden: mun omat tyypit ovat tässä lähellä koko ajan, ja voin nähdä niitä koska vaan! Tuo oivallus tuntuu myös vähän ikävältä, sillä Artullehan tilanne on vähän päinvastainen. Onneksi hän alkaa vaikuttaa myös oikein tyytyväiseltä muutokseen, ja asuu täällä toki Artunkin kavereita.

Kahdestoista kotiosoite ei näytä tarkoittavan sitä, ettei muutto olisi iso muutos. Arki rakennetaan taas kerran uudelleen, vaikka kulmat tutut ovatkin. Siksi on siistiä, ettei tässä ole kiire mihinkään ja välillä voi antaa asioiden hakea paikkaansa ja ottaa itse iisimmin; juttu, jota joudun tolkuttamaan itselleni melkein joka päivä kun hermostun tekemättömistä kotitöistä. Asioita voi hoitaa vain yhden kerrallaan.

Edessä on Helsingin kesä ja parin kuukauden päässä loma vailla velvollisuuksia. Suunnitelmat on sopivasti auki; tulevana kesänä panostetaan spontaaneihin päätöksiin, mennään sinne, missä aurinko on ja katsellaan kotikaupunkia aurinkolasien läpi.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *