Stressi – oman jaksamisen optimointia

Stressi – oman jaksamisen optimointia

Työkiireiden vuoksi mun urheilemiset ovat eläneet koko vuoden. Ennen niin hauskoista harrastuksista on tullut lähinnä stressi, ja olen kokenut tästä melkoista tuskaa. Maaliskuun alusta alkanut uusi työ vie entistä enemmän Helsinkiin, ja lentomatkustaminen on siirtymisine, odotteluineen ja aikatuluineen aikamoinen aikasyöppö. Joskus päästän sellaista matalalentoa, että huomaan olevani kahdeksantuntisen päivän jälkeen kuin lihakirveellä päähän nuijittu.

Toisinaan yöunet jäävät vähiin kun aamukoneeseen kohti etelää on noustava viideltä. Kotiin palatessa puoli kasin maissa illalla silmät roikkuu poskille enkä jaksa edes ruokaa lapata lautaselta suuhun. Tilanne ei ole jatkuvasti näin kaoottinen, mutta kyllä vapaa-ajasta viistetään toisinaan isolla höylällä paksua siivua. Tilanne on täysin itse aiheutettu; mä todella tykkään työstäni ja haluan panostaa siihen. Se vaan pakottaa pistämään palikoita aika railakkaasti uusiksi osa-alueella, jotka ovat aiemmin värittäneet automaattisesti mun arkea.

Kun into muuttuu väkisin vääntämiseksi

Viime vuotinen tanssisalin lattioille paluu vaihtui kolmesta viikkotunnista kahteen ja lopulta tänä keväänä yhteen, sillä tunneille ei pääse jos on eri paikkakunnalla. Yksi säälittävä puolitoistatuntinen on ollut haaste sovittaa sekin kalenteriin, joten pohdin nyt, jatkanko rakasta harrastustani syksyllä. Tanssin ilo valuu euforiasta pakkaselle kun koko tunnille ehtimisestä tulee raastava stressi, ja poissa ollessani jään auttamatta jälkeen.

Maaliskuun nurkilla aloitin myös treenit TFW:llä. Se on kätevästi Kamppailuklubilla, jossa Arttu painii joka ilta. Dojo on vetänyt mua kuin liimapaperi kärpästä, ja kulkeminen on ollut helppoa, sillä molempien treenit alkavat suunnilleen samaan aikaan. Silti menemiselle on haaste: sielläkin on kuljettava aikataulun mukaan. Aika usein on otettu lentävä lähtö treeneihin lenkkareiden nauhat auki ja suu vielä välipalaa täynnä. Tunneille on varattava paikka, sillä nykyisin jokaiseen haluamaansa treeniin ei enää mahdu. Ei ihme, TFW on monin tavoin erinomaista treeniä ja on hienoa, että harrastajia tulee jatkuvasti lisää! Itselleni tämä on kuitenkin koitunut melkoiseksi ongelmaksi, kun en aina osaa sanoa, mikä on jaksamisen taso iltapäivällä kun pääsen töistä kotiin. Lisäksi se viimeinen naula jaksamisen arkkuun: TFW on todella tulosorientoitunutta. Neljällä treenillä viikossa haetaan jatkuvasti kehittymistä. Jokaiseen treeniin kannattaisi osallistua, sitoutua ohjelmointiin ja yrittää aina parhaansa. Luuletteko, että näillä eväillä tällainen suorittaja kykenee himmailemaan omaa kroppaa kuunnellen ja tekemään omaan tahtiin jos on ollut vähän rankka päivä? Voin kertoa, että ei. Ei vaikka henki menisi.

Urheileminen tulee mulle niin selkärangasta, että sitä ei tarvitse pakottaa, mutta olen huomannut, että sen nautinnollisuus vähenee kun harrastuksiinkin on hoputettava kellon kanssa. Alan suorittaa. Töissä juoksen usein minuuttiaikataulun mukaan, skippaan kahvitauot ja pyrin nipistämään tekemiset työpäivään vaikka väkisin, joten vapaa-ajallani haluaisin toimia aikarautaa tuijottamatta. Saattaa tuntua pösilöltä, mutta mua stressaa kun joudun miettimään, kauanko kestää syödä ruokansa ja laskea minuutteja siihen, että taas pitää lähteä jonnekin kun on juuri päässyt kotiin. Tykkään joskus ottaa päikkärit ennen harrastuksia, ja joskus taas voisi lähteä samalla energialla, jolla tulen ovesta sisään. Tarkalla kellonlyömällä alkavat harrastukset eivät suo tällaista ajelehtimista.

Tähtäimessä tekemisen rentous

Olen nyt alkanut sisäistää, että kehoa rasittaa myös muu kuin fyysinen kuritus. Nautin rankoista treeneistä, mutta aivonystyräkuormitteisen päivän ja lyhytunisen yön päälle maksimivoimaa on turha suostutella lihassyistä irti. Siksi olen päättänyt, että nautinto ja ilo menee tulosten maksimoimisen edelle. Kunnianhimoiset treenisuunnitelmat eivät lisää hyvinvointia, jos niistä kiinni pitäminen tuntuu tuhatkiloiselta kiveltä harteilla. Kuormitus kaikilla elämän osa-alueilla samanaikaisesti ei ole kestävää pidemmän päälle. Pitää toki haastaa itseään, mutta muistaa, ettei kroppa ole kone. Mun kone nyt vaan ei siedä sitä, että sitä määräillään jatkuvasti kello kaulassa.

Tällä hetkellä työni on vaativaa ja kiireistä, järjestämme häitä ja suunnittelemme loppuvuoden reissuja. Se vaatii väkisinkin löysäämistä treenirintamalla, vaikka sen myöntäminen saa tuntemaan itseni surkimukseksi ja ääni päässä kieltää selittelemästä. Toisaalta, nyt kun ymmärrän ottaa hieman löysemmällä asenteella treenatessa, myös työn aiheuttama rasitus alkaa varmasti tuntua pienemmältä. Kyllä varmasti aamutuimaan kuormitti ajatella edessä siintävää Helsinki-päivää jos on rutistanut maksimisykealueilla vielä iltaysiltä ja saanut illallista eteensä nukkumaanmenoaikaan. Eiköhän se balanssi siis ala löytyä kun antaa itselleen luvan tehdä yhtä asiaa hieman kieli poskella ja omalla tavallaan.

HRV:stä apua arviointikykyyn

Ongelmatilanteeseen on alkanut löytyä ratkaisuja. Olen pyrkinyt treenaamaan enemmän pihalla. Kesän aikana olen sekä kävellyt että juossut paljon välttäen päivien viettämistä sisällä. Vaihdoin kuntosalijäsenyyden pari viikkoa sitten viiden minuutin kävelymatkan päähän Classic Gymille, jossa voi treenata lähes kellon ympäri; aikataulupainetta urheilun suhteen ei siis käytännössä enää ole.

Sen lisäksi, että urheileminen ei tapahdu kalenterivarausten orjuuttamana, aloitin nyt kesän aikana mittaamaan aamulla sykevälivaihtelua eli HRV:ta. Sykevälivaihtelua säätelee autonominen hermosto. Parasympaattinen toiminta laskee sykettä ja nostaa HRV:tä (eli jos HRV-lukema on korkea, ruoansulatuselimistön, verenkiertoelimistön sekä kuonanpoistoelinten ja rauhasten toiminnot ovat vilkkaita, ja tällöin rentoutuminen, nukkuminen ja palautuminen sujuvat tavallisesti kitkatta). HRV-arvon lasku ja sykkeen kohoaminen kielivät siitä, että sympaattinen hermosto ottaa vallan, jolloin edellämainitut toiminnot hidastuvat ja kroppa valmistautuu koitoksiin. HRV laskee siis stressitilanteissa sekä fyysisessä rasituksessa. HRV-mittaukset toimivat apuvälineenäni palautumistilan sekä tulevan päivän rasituksen sietokyvyn arvioinnissa. Lukemat tuntuvat pitävän myös subjektiiviseen kokemukseen peilaten todella hyvin paikkansa. Kaltaiseni tykittäjä ei näe menoltaan tositilannetta kun meno on vilkkaimmillaan, joten järjen ääni on tultava jostain muualta. HRV kertoo karun totuuden oman mielen huijatessa ajattelukykyä.

Mittaukset siis jatkuvat, ja jos sovelluksen osoitin sojottaa punaisen puolelle, en aio lähteä mätkimään voimapalloa. Yritän muistaa hengittää pari kertaa syvään ja fiilistellä, mikä kropasta tuntuisi sillä hetkellä parhaalta. Yleensä se on pitkä kävelylenkki tai sauna; jooga ja meditaatioharjoitukset sen sijaan aiheuttavat ainakin toistaiseksi pääsääntöisesti allergiaa.

Tällä hetkellä työ, matkat ja parisuhde kiilaavat treenin edelle. Haluan pysyä hyvässä kunnossa, jaksaa tehdä asioita ja pysyä ilman kolotuksia, mutta se ei vaadi huippu-urheilijan treenikalenteria; päin vastoin! Niinpä lopetin urheilun laittamisen kalenteriin. Se ei vaan sovi mulle. Aikaresursseja sporttaamiseen jää kyllä riittävästi kun voin liikkua silloin kun minusta siltä tuntuu, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, liikuntatunnit lisääntyvät kun saan tehdä mitä milloinkin haluan.

Erinomainen, suomenkielinen teksti HRV:stä Olli Haatajan blogissa, mikäli oman hyvinvoinnin optimointi sekä mittaukset kiinnostavat enemmän.

Opitko sinä kesän aikana jotain omasta hyvinvoinnista, josta kannattaa pitää kiinni myös kun syksyn kiireet todella starttaavat?



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *