Praha on kesälomakaupunki

Praha on kesälomakaupunki

Morjens, kamut! Sieltä se kuulkaa kirjoitusinto vaan lopulta puskee esiin Praha-loman päätteeksi, vaikka olin jo heittämässä hanskoja tiskiin koko Aniksenmakuisen suhteen. Tilanteeseen voi myös liittyä se, että meiliboksiini kolahtaa sivustoani hostaavalta firmalta ahdistavaa lähtölaskentaa saitin sulkemisesta, iski ennalta eroahdistus ja koin rinnassain syvän pistoksen kun tajusin, etten ole muistanut hoitaa virtuaalista tonttiani puoleen vuoteen. Onneksi taitaa tuo digitaalinen pieni palstani olla paikassa nimeltä Keskellä-ei-mitään ja lähinaapuriini on matkaa, sillä eipä ole näkynyt lootassa vihapostia rehottavasta kukkapenkistä tai ajamattomasta pihamaasta.

Totta puhuen päässäni on pitkästä aikaa juttuideoita. Silmäilin läpi luonnoskansioni. Olen uhmakkaasti aloittanut postaukset kolmekymppisyydestä (tai lähinnä siitä, mitä kolmekymppinen on elämästä oppinut. Kokemukseni on vielä liian lyhyt jakelemaan elämänviisautta maagisen kolmenkympin paremmalta puolelta.), sekä kertomuksen vuoden 2017 alkupuoliskosta. Siis reippaan kuuden kuukauden ajalta kasassa on kokonaiset kaksi keskeneräistä kirjoitelmaa, jotka nekin ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa; eihän noita voi mitenkään muutamaan tekstinpätkään survoa! Siispä aloitan tällä erää vain viikon mittaista, tuoreessa muistissani olevaa aikaa käsittelevällä postauksellani nimeltään kesäloma.

Yksi maa listaan lisää: Tsekki

Kompakti kesälomamme starttasi varmasti kaikkien suureksi ylläriksi Helsinki-Vantaalta, josta nousimme Artun, Jiin (Artun pikkuveli) sekä Ässän (jälkimmäisen tyttöystävä) kanssa koneeseen kohti Tsekkejä ja Prahaa. Olin irtautunut Oulusta jo kaksi viikkoa aiemmin, sillä työelämän henkireiäkseni muodostunut tunnin lentoyhteys Oulusta Helsinkiin ja takaisin oli kesärempan vuoksi tauolla, vaikka minulla Hessoihin menemisiä vielä olikin. Mokomat kehtasivat pistää putiikin kiinni ennen aikojaan. Siispä hoitelin kaikki lomaa edeltävät businekset pääkonttorilla kieltäytyen junamatkailusta eteläisen ja pohjoisen pääkaupungin välillä. Juhannus siinä välissä koomailtiin Koonilla; keskikesän hilpeä juhlinta muuttui sänkyyn kaatumiseen vatsapöpön kourissa.

prague2

En ollut aikaisemmin käynyt Prahassa, ja tietoni ennen matkaa olivat melko mitättömät; lentokentällä selvisi, että valuutta ei olekaan euro. Valitsimme kämpänkin melkoisella tuuripelillä hieman kaupungin eteläpuolelta joen varresta. Nostimme käteistä, Airbnb-hostimme tuli noutamaan meidät kentältä omalla autollaan, ja päästi meidät sisään mukavaan kolmioomme; tilavat huoneet, omat kylpyhuoneet ja parveke olivat sitä, mitä oltiin tilattu. Myöhäinen saapumisaikamme meinasi jättää meidät ruokapulaan, mutta alakerran kiinalainen pelasti tilanteen täpärästi. Söimme kanaa Shezuan sekä Kung Po Tescon alahyllyviinin kera. Kinkki maistuu kinkiltä Prahassakin, eli ei kummoiselta.

Aamu valkeni meille vasta yhdentoista nurkilla ja teimme kaikessa rauhassa aamupalaa kämppämme köökissä, jonka harmaata lankkulattiaa muistuttavaan laminaattiin paistoi lämmin keskipäivän aurinko. Pöytä täyttyi samoista aineksista, joita kotonakin syödään: kananmunia, pinaattia ja sen sellaista, mutta maussa oli silti jotain ulkomaan taikaa. Nespresso-keitin valutti kapselikahvia Ikean mukeihin. Hämmästelin minipeltipurkkiin survottujen kahvien voittokulkua; ne on jotenkin niin sieluttomia enkä oikeastaan näe edes niiden kätevyyttä. Meillä oli töissä samanlainen, mutta sen käytöstä luovuttiin epäekologisuuden vuoksi.

Kävin juoksulenkillä, jossa tuntematon tyyppi täräytti kanssani high fivet; Praha on täynnä nuoria miehiä porukoissa. Aloin olla valmis uuden kaupungin kaduille kylmän suihkun jälkeen. Arttu bongasi hostimme suositteleman Puro-nimisen gelato-paikan sadan metrin jälkeen, jossa tehtiin luonnollisesti ensimmäinen stoppi. Jäätelö oli kehunsa ansainnut, se oli sopivan kermaista ja itsetehdyn oloista – juuri niin kuin pitikin.

 

Köpöteltiin porukalla Vltavan rantaa keskustaa kohti. Seikkailtiin tovi sinne tänne, kumottiin kupit kahvia ja päädyttiin Royal Jasmine Spahan korjaamaan Artun kieroon painittua niskaa sekä mun edellisviikkojen kantamuksista kipeytynyttä kehoani. Sandaalit tuntuivat liukkailta pehmenneissä jaloissa öljyhieronnan jämistä kun jatkoimme matkaa paikat muhjutettuina.

Olin bongannut eräästä blogista ravintolan, joka oli kuulemma kaupungin kovin pihvipaikka. Vesi kielellä suunnisteltiin johdollani ravintolaan todetaksemme sen olevan ”lopullisesti suljettu”. Plan B osui onneksi jotenkin makuhermoon, vaikka pubityyppisessä paikassa seuranamme olikin kovaäänisesti kailottava kymmenpäinen polttariporukka ja Ferdinandan sisustukseen kuului muun muassa rautaharavia ja vasaroita. Käveltiin päivän päätteeksi hiljaisia katuja kotiin ja lököteltiin ilta rauhassa kämpillä.

Seuraavana aamuna herätessäni asunto oli hiljainen ja hiippailin keittiöön tekemään aamupalaa. Ehdin kuunnella kirjaa reilun tunnin (uusi koukutukseni ovat äänikirjat, jotka mahdollistavat kahden käden käytön muihin tarkoituksiin ”lukiessani” samalla), kunnes asunto alkoi heräillä uuteen päivään. Lähdin juoksemaan muita odotellessani ja löysin kutkuttavan kivoja puistoja joen toiselta puolelta.

Otimme saman suunnan myös porukalla matkaan lähtiessämme. John Lennon Wall oli ainoa oikea turistikohde, jossa kävimme ja sekin osui puolivahingossa matkallemme. Todellinen määränpää oli piskuinen viinibaari Vinograf, jonka olin bongannut senkin blogien syövereistä. Tämä putiikki sentään oli pitänyt pintansa ja näytti olevan elävien kirjoissa. Varmasti yksi ainoita ystävällismielisiä ihmisiä Prahassa toivotti peremmälle ja palveli meitä hyväntuulisena, asiantuntevana sekä moitteettomalla englannin kielellä. Saimme maistella erittäin mieluisia valko- ja punaviinejä, kaikkiaan kahdeksaa, sillä kierrätimme laseja pöydässä.

Frendejä, burgereita ja sushipettymys

Sunnuntai-iltapäivälle oltiin sovittu treffit kavereiden kanssa, jotka olivat juhlimassa häitä samalla paikkakunnalla. Illallispöytään ilmestyi ystäväpariskuntammme lisäksi myös hääpari sekä heidän ystävänsä. Söin reissun parhaan burgerin Bejzmentissa (okei, se oli ainoa syömäni burgeri ja tapani mukaan ilman sämpylää, mutta kyllä oli herkullista!), ja oli hauska kuulla Praha-juttuja alkuperäisasukkaalta. Saimme ystävät vielä kanssamme Puroon gelatolle sekä kämpillemme turisemaan, kunnes oli aika taas pistää päätä tyynyyn.

prague4

Viimeinen Praha-päivä alkoi jo tuttua rataa, lenkit kulkivat aamulla ilman takkuja vaikka viinilasin jalassa olinkin roikkunut illalla toisenkin tovin. Sain Artunkin juoksuseuraksi. Keskipäivän vietimme kaksin kun Jii ja Ässä läksivät ostoksille kohti keskustaa. Tungettiin toviksi parvekkeelle kylki kylkeen lukemaan ja makoilemaan keltaisessa auringonvalossa. Valo lämmitti mahaa, se tuntuu minusta aina niin kivalta.

Nälkä alkoi kurnia, joten kävelimme iltapäivän päätteeksi keskustaan ja suuntasimme oikopäätä kehuttuun Sushi Maruun. Tripadvisorissa kovat pisteet saanut ravintola ei täyttänyt odotuksiamme. Kömpelö, töykeä ja tötöilevä tarjoilijakaksikko olisi syytä pistää kiertoon, mikäli haluavat, että asiakkaat palaavat toistekin. Soija-kalja-episodin jälkeen kävelimme ravintolasta pois nyrpeän katseen saattelemina, vaikka me hoidimme osamme fiksusti. Rähmäkäpälä tarjoilija ei. Harmi unohtui kuitenkin nopeasti. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä jokilaivaan kahville ainoaan vapaaseen pöytään. Viereisessä pöydässä rouvat ryystivät Aperol Spritzereitään pilleillä ja lapset yrittivät karkailla kannelta jokeen. Kukaan ei onneksi päätynyt pulikoimaan. Iltaa kohti punaisemmaksi muuttuva valo lämmitti edelleen, ja musta tuntui, ettei parempaa paikkaa voisi nyt toivoa.

prague5

Kun kahvikupin pohja alkoi näkyä, jatkoimme Artun kanssa kaksin matkaa vielä Wine Food Marketiin treffeille. Me pidetään treffi-iltoja tasaisesti, vaikka melko paljon vietetäänkin aikaa keskenämme; noina iltoina yleinen säätö jätetään vähemmälle, puhelimet suljetaan laukkuun ja keskitytään olemaan ilman kiirettä. Olen oppinut, että saadessaan ympärille rauhaa ja aikaa tuon miehen ajatuksenjuoksu villiintyy uusille, tuntemattomille urille ja kehkeytyy joskus hurmaaviksi ideoiksi, toisinaan syvällisiksi surffailuiksi. Pörröisen kiharapilven ja leveän hammasrivin alla piilossa on pohdiskelija, jonka tunneskaalasta löytyy muutakin kuin tasainen hyväntuulisuus, joka on toki yksi rakkaimpani parhaista puolista. Aika usein alamme pyörittää mielikuvitusmaapalloa, josta nautin kovasti. Hänkin pitää reissaamisesta, joka merkitsee minulle hurjan paljon. Ennen turinoita Arttu tilasi pitsaa, minulle saapui fenkoli-kesäkurpitsasalaatti vuohenjuustolla. Käveltiin kotiin vasta kun taivas oli jo tummansininen ja valot välkkyivät vanhan rautatiesillan alla.

Seuraavana päivänä olikin aika hypätä junaan, mutta siitä seuraavassa postauksessa huomenna.

prague3

Prahan parhaat: erinomaista ruokaa, kaikki on edukasta, lyhyt lento, upeita vanhoja rakennuksia, paljon katseltavaa, vehreitä puistoja, helppo kulkea joka paikkaan jalan ja kiva ilma ainakin näin heinäkuussa.

Prahassa ainoa ikävä puoli olivat negatiiviset ihmiset; asiakaspalvelu on suurimmassa osassa paikkoja vitsi. Toki poikkeuksiakin löytyi, mutta melko niukasti sai mitään kontaktia tarjoilijoihin ja muutamassa paikassa meinasi palaa käämi töykeään tuittuiluun tai täyteen kommunikaation puutteeseen. Humalaisia oli katukuvassa iltaa kohden melko reippaalla kädellä. Jälkimmäiset tosin eivät niin varsinaisesti haitanneet meikäläisiä.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *