Tilaa

Tilaa

Iltapäiväaurinko helottaa keltaisena vastakkaisen talon seiniin. Ensimmäinen pakkasaamu on verhonnut nurmen ja jättänyt jälkeensä kohmeisia kuvioita asvalttiin. Tuulen vire tuntuu kaikessa kirpeydessään ihanan raikkaalta. Huomaa, että koti on nykyisin pohjoisemmassa. Pidän parvekkeen ovea vähän raollaan, jotta ilma vaihtuisi sisälläkin. Olen kantanut ulos kaikenlaista tarpeetonta viimeisen kuukauden aikana, joka on jättänyt jälkeensä paljon tilaa. Tilaa, jonka voi täyttää vaikkapa sillä raikkaalla ilmalla.

Materian mukana on matkannut monenlaista myös mielen sopukoista. Asioita, joita en ole enää pitkään aikaan ajatellut. Suurin osa niistä hymyilyttää. Oon saanut kokea pienen elämäni aikana ihan uskomattomia asioita, joiden miettiminen tekee äärimmäisen kiitolliseksi. Jotkut tavaroista on tuonut mieleen hetkiä, jotka on ollut hauska jakaa ja unohtaa melkein saman tien. Mietin, mitä kaikkea ihminen kantaa mukanaan ajattelemattaan, ja muistan taas, miksi muutossa on aina hyvätkin puolet. Puhdistuu nurkat ja mieli.

Siivosin aina ennen kokeita, sillä en voinut keskittyä sekasotkussa. Koeviikon ensimmäinen tentti meni tavallisesti penkin alle, sillä lukutunnit kuluivat kodin uudelleenjärjestelyyn. Projekti ei ollut koskaan pienimuotoinen, päinvastoin. Kaivelin laatikoiden perimmätkin nurkat, jotta ympäröivä tila tarjoaisi virikkeettömät puitteet keskittymiselle. Sitten oli hyvä.

Olen jo pitkään valikoinut tarkasti ympärilleni vain sellaisia asioita, joista oikeasti pidän ja joita tarvitsen. Ison tavaramäärän omistaminen on ainakin minulle taakka. Haluan kotiini vain tarpeellisen. Kauneus voi olla oikein hyvä syy tarpeelliselle, perinteet eivät. Ei ole pakko omistaa juustohöylää, kattovalaisinta tai pyörän pumppua jos niillä ei yksinkertaisesti tee mitään. Mariskooleista puhumattakaan.

Tahtomattaan sitä haalii mukaansa kuitenkin aina hieman ylimääräistä – tarttuminen tuntuu olevan ihmiselle jonkin sortin automaatio. Vuosi sitten tarpeellinen voi menettää merkityksensä ja muuttua tarpeettomaksi, jolloin esineen voi kierrättää. Siksi uudelleenarviointi on hyvästä. Nautin ajatuksesta, että maailmassa tavarat vaihtavat omistajaa kaikkine tarinoineen. Toisen turha voi olla toiselle hyödyllinen tai jopa suuri apu.

Entä muistot sitten? Matkoilta kerätyt aarteet, kunniakirjat ja taksikuitit maailman toiselta laidalta? Ylivalottuneet valokuvat, synttärilahjaksi saadut kiiltokuvat ja ylioppilaskortit? Uskon, että ilman materiaakin säilyy kaikki se, mikä on muistamisen arvoista.

Ainakin melkein.

Kaunis Oulu.
Kaunis Oulu.

Edesmenneen Mummini kirjoituskoneella kirjoittama tarina kolmevuotiaasta Tiiusta* saa jäädä. Yhteen paperiarkkiin mahtuu niin paljon, että se antaa aina enemmän, kuin ottaa. Eikä se ole kenellekään muulle varmasti yhtä arvokas.

 

* Tiiu (suomalaistettu kirjoitusasu sanasta tio), tulee ruotsin kielestä, ja merkitsee numeroa kymmenen. Minä olin äidin vanhempien kymmenes lapsenlapsi, jonka vuoksi Mummi antoi mulle lempinimen Tiiu. Mummi sai vuonna 1990 kirjoituspiirissä tehtävänannoksi kirjoittaa hauskasta henkilöstä, jolloin syntyi tarina kolmevuotiaasta Tiiusta. Henkilökuvaus on hauska tarinana, mutta myös tarkkasilmäinen kuvaus Tiiun veikeistä luonteenpiirteistä, jotka muistuttavat kummasti omiani edelleen, 25 vuoden jälkeen.

Minimalist has been cleaning the house for the month now, and it finally feels like there´s enough of air and only the things we need inside. I´m not a big fan of souvenirs, gifts or any unnecessary things. I only buy things that I need and I´m willing to give up stuff I don´t need anymore. I love space around me as it´s much easier to concentrate when there´s not much going around you.

There´s still something I won´t throw away. Something I´ve kept for 25 years.

My grand mother used to write a lot, and once she got a task to write about a funny person. At that time I was three years old, and apparently I was funny enough since she decided to write about me. Tio means ten in Swedish, and as I was her 10th grand child, she named me as Tiiu (a Finnish way to say tio).

For the others the story is just a short description of a small kid called Tiiu, but for me it´s a lot more. Mummi, my grand mother, describes some traits I still recognize in my behaviour after all these years. The story tells a lot about me, but it tells about Mummi as well. She was bright woman with a big heart, and she had a great sense of humour to the very end. And she loved writing as much as I do.

So the story she wrote with that typewriter stays. It gives a lot more than it takes.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *