AAAgoesSaoPaulo – Days 9, 10 & 11 / Ruokaa ja kovaa treeniä

AAAgoesSaoPaulo – Days 9, 10 & 11 / Ruokaa ja kovaa treeniä

Keskiviikko alkoi, kuten kaikki muutkin päivät – aamupala napaan ja reput selässä odottamaan kyyditystä treeneihin. Kipeästä nivusesta johtuen päätin olla dokumentoijana aamun treenit, joka oli kyllä hyvä idea, sillä keskiviikon aamupainit tuntuivat olevan tosi rankkaa menoa. Lopputreeneistä porukkaa notkui pää hiessä seiniin nojaillen jo enemmän, kuin viimeisessä erässä oli sparraajia tatamilla. Tämä sparrierien skippailu on muuten yksi Brasilian tapa, jota Suomessa ei paljoa nää; tyypit vain istahtavat maton reunalle ja jättävät erän tai pari välistä tuntemattomasta syystä. Liekö kunto koetuksella? Pojat painivat toki kaikki mahdolliset ja mahdottomat erät, josta varmaan johtuvat liuta hauskoja, brasiliankielisiä lempinimiä, jotka kaikki liittyvät sähköjänis-tyyppisiin ilmaisuihin.

Sain pikku-Brunolta GoPron käyttöön, ja kuvailin paineja lähes koko treenien ajan. Saas nähdä, sattuiko mitään sopivaa kuvamateriaalia tänne laiteltavaksi. Bruno lupasi pistää videot meillekin jakoon kunhan ehtii.

aamupalalla_Aniksenmakuinen
Ette varmaan arvaa, mistä tässä keskustellaan.
IMG_9340
Alkulämmöt jäävät usein vain lyhyiksi venyttelyiksi täällä.
IMG_9343
Treenien alussa käydään läpi tekniikkaa. Tykkään valtavasti Eduardon tavasta opettaa, jonka lisäksi hän jaksaa käydä tsekkaamassa kaikkien kohdalla, että homma sujuu.
IMG_9352
Hieman hikistä sakkia treenien lopussa.
IMG_9358
Treenien lopuksi tatami ei tyhjene, vaan jengi jää hengailemaan, venyttelemään ja pelleilemään omiaan. On huvittavaa katsella, kun aikuiset äijät painivat ja nauraa räkättävät päät hiessä vielä sparrien päätteeksi.
IMG_9360
Ready to go!

Lounas hoidettiin pois alta tässä lähellämme olevassa Açai & Burgerissa, joka oli kuulemma Artun ja Tuomaksen vakkarimesta viime vuonna. Todettiin paikka erityisen toimivaksi lounaspaikaksi, sillä valikoima on hyvä, ruoka maistuvaa ja mesta on auki tuohon ongelmalliseen iltapäiväaikaan, jolloin kaikki ”kunnon ravintolat” ovat kiinni.

Illalla suunnaksi otettiin taas Vila Da Luta. Meikä unohti kaikessa hässäkässä treenirepun kotiin ja jouduinkin tekemään pikalenkin takaisin kämpille poikien aloitellessa paineja. Keppeä juoksulenkki kävi hyvistä alkulämmöistä, ja sainkin väännettyä tosi hyvän jalkapuntin – kipeytynyt jalka ei onneksi haitannut lainkaan.

Alue, jossa elämme ja liikumme eniten täällä Sao Paulossa, Alto De Pinheiros ja Alto Da Lapa ovat turvallisia, ja myös ilta-aikaan uskaltaa hyvin kulkea pitkin katuja kunhan ei kultakello kaulassa kipitä pikkumekossa ja korkkareissa. Tämä on kuitenkin melko poikkeuksellista, pääsääntöisesti etenkin yksinään kuljeksiminen ei ole Sao Paulossa kovin viisasta; huonommille alueille saattaa tietämätön eksyä täysin vahingossa, sillä alueiden erot vaihtelevat korttelikohtaisesti.

IMG_9313
Vila Da Lutalla.

Torstaina oli odotettu biitsipäivä, joka kariutui harmillisesti Brunon ja Saran kiireisiin uudella akatemialla. Livahdin aamutoimien jälkeen altaalle kuuntelemaan podcasteja kun pojat jäivät vielä jatkamaan unia ja lepuuttamaan kämpille. Suosittelen muuten kaikille biohakkeroinnista (vastenmielinen sana, mutta kiteyttää sisällön melko hyvin) ja terveemmästä elämästä kiinnostuneille Dave Aspreyn Bulletproof Radion podcasteja, mielenkiintoisia aiheita ja huippuvieraita juttelemassa siitä, miten voi parantaa omaa elämänlaatuaan. Osa jutuista toki ampuu vähän yli, mutta useimmiten seassa on myös täyttä asiaa. Erinomaista ajankulua lennoille, automatkoille tai kokkailun ohessa kuunneltavaksi.

Iltapäivästä otettiin suunta jälleen Parque Villa Lobosiin, jossa käveltiin tovi ja pojat tekivät pienen juoksulenkin ja joogan. Mulla oli takki aivan tyhjä, ja pelkkä puolitoistatuntinen kävely oli ihan riittämiin päivän sporteiksi, joten lekottelin kookosvettä kitaten ja taivaalle tuijotellen. Arttu päätti pitää tiukasti kiinni lepoillasta, mutta Aleksia poltteli treenihommat niin paljon, että tuo lähti vielä Vila Da Lutalle vääntämään kun me otettiin sikeitä kämpillä – kova äijä!

IMG_9407
Altaan reunalle paistoi vain pieni kaitale kun meitsi oli jo auringon alla. Saa näihinkin koipiin edes hieman väriä.
IMG_9402
Alto De Lapan asumuksia.
IMG_9408(2)
Altaalta on näkymät keskikaupunkia kohti.
IMG_9410
…ja hautausmaalle.
IMG_9456
Nuo ne vaan jaksaa.

Käveltiin Artun kanssa salille Aleksia vastaan treenien loppuessa, sillä olimme sopineet illallistreffit Silvion, Vila Da Lutalla treenaavan mustavyön kanssa. Hypättiin Silvion kyytiin ja ajeltiin Outback-ravintolaan Villa Lobos-ostoskeskukseen. Ruoka oli aivan älyttömän hyvää ja seura vieläkin parempaa – poliisina toimiva 45-vuotias brassi kertoi juttuja Amazonin kylistä, poliisina olosta Sao Paulossa, jiujitsun aloittamisesta, reissustaan Suomeen ja tarinoita tatuointiensa takana. Rakastan yli kaiken ihmisten tarinoita oikeasta elämästä, ja tällä miehellä niitä riittää, jonka lisäksi hänen kielitaitonsa piisaa hyvin turisemiseen. Ihan kaikkea ei toki kannata ottaa kovin vakavasti, sopiva pilke silmäkulmassa pitää kuuntelijankin valppaana.

IMG_9454
Dinnerillä Silvion ja poikien kanssa.

Perjantaina alkoi virtaa taas löytyä, liekö syy edellisiltaisen, herkullisen Tilapian vaiko takana olleen rennomman päivän. Tie vei taas Eduardo Santoron salille. Täällä ei aikatauluihmisen kannata vilkuilla kelloa, sillä saavuttiin treeneihin tällä kertaa puoli tuntia myöhässä. Aikataulut ovat hyvin Brasilialaiset, joka toisinaan hieman aiheuttaa täpinää, mutta pakon edessä on siihenkin totuttava.

Treenit olivat hieman kepeämmät, mutta kyllä hiki taas irtosi sparrien aikana. Sain painia myös pikku-Brunon kanssa, joka siis treenaa, kisaa ja opettaa jiujitsua ammatikseen. Kyllä tunsi olevansa pieni, kömpelö, hidas ja taidoton jälleen kerran, vaikka toisen ei edes tullut hiki. Onneksi Artulla on käsitys siitä, mitä osasin tänne tullessa, ja tämä muistaa aina huomauttaa, että kyllä niitä oppeja on tarttunut mullekin matkaan. Itse tulee omalle kehitykselleen aivan sokeaksi, sillä varsinaisia mittareita ei ole, kuten niin monessa muussa lajissa. Siinä piilee myös jiujitsun hienous, taidot kehittyvät salakavalasti ja oivalluksia syntyy matkan mittaan koko ajan.

Treenien päätteeksi lähdettiin isommalla poppoolla kohti ravintolaa, johon olemme yrittäneet aiemminkin lounaalle. Paikka oli tälläkin kertaa suljettu, joten pienen pohdinnan jälkeen hajaannuimme kukin omillemme ja me suuntasimme kotikulmien Açai & Burgeriin kolmatta keraa samalla viikolla. Toisinaan helppous menee hifistelyn edelle, supernälkäisenä ei auta alkaa enää kartoittamaan vaihtoehtoja kauempaa.

Açaiandburger_aniksenmakuinen
Tämä setti vedeltiin kepoisesti kolmesti viikon sisään. Täällä ruuassa on aina reilusti lihaa, joka sopii meille varsin mainiosti.

Tultiin ruoan jälkeen pikaisesti kotiin ottamaan välikuolema, sillä illan treeneihin oli aikaa enää vajaa parituntinen. Käveltiin Vila Da Lutalle, ja oltiin tällä kertaa jopa hyvissä ajoin kaikkine kamoinemme paikalla. Pojat painivat ja meikä nosteli taas puntteja – palasin turhan aikaisin tatamille kipeän nivuseni kanssa ja niinpä tyydyin omiin treeneihin. Painot nousivat yllättävän kepeästi, vaikka energiatasot tuntuivat edelleen hieman vajavaisilta ja sain väännettyä erihyvät jumpat. Katselin vielä hetken poikien painia ja moikattiin myös lomalta salille palannut Demian. Aika omituista nähdä vihdoin tutunnäköinen naama livenä.

IMG_9457
Näitä auringonlaskuja tuijottelisi kyllä ihan joka päivä.

Illalla nälkä kurni melkoisesti ja päätettiin yhdessä tuumin sushin olevan mukiinmenevin vaihtoehto. Sushi Do Papas on käsittääksemme suuremmallakin mittakaavalla Sao Paulon erinomaisimpia sushipaikkoja, joten lähdettiin laahustamaan ylämäkeen kohti sushitaivasta. Tuhottiin kolmestaan pullo viiniä, syötiin hyvin ja naurettiin huonoja juttuja – alkoi ilmeisesti väsy painaa. Ruoasta ei ole taaskaan kuvia, sillä kummasti katosivat makit, sashimit ja nigirit parempiin suihin taas ennen kameran kaivamista esille.

Yöpalaksi poikettiin vielä moikkaamassa Brunoa ja Saraa akatemialla, tyypit tekevät duunia joka päivä raksalla aamusta saakka ja lopettavat hommat vasta yön pikkutunteina. Lopulta pyörittiin kotiin vatsat pullollaan kotiin nukkumaan.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *