Ois pari juttua

Ois pari juttua

Täältä blogista pois oleminen on aina tosi hölmöä, sillä kynnys palata kasvaa koko ajan. Sekin on ihan hölmöä, sillä omapahan on blogini, ja mitä sitten, vaikka vähän lomailisin, lopettaisin kokonaan ja sitten vain palaisin takaisin tuhraamaan (kun en oikein tiedä lukeekokaan tätä enää edes kukaan). Siksipä lopetin hölmöilyn kokonaan ja pistin syyt syrjään (ja muutaman ihan oikeankin homman) ja päätin kertoa, mitä täällä oikein tapahtuu. Okei, osaksi olen kyllä kerännyt tässä rohkeuttakin, koska olis mulla ihan oikeita uutisia.

IMG_6352
Seurasaaressa oli siisti auringonlasku.

Facebookissa jo mainostinkin, että on mennyt tämä kevät hieman erilailla, kuin olin kaavaillut. Kaavat olivat kyllä hyvin leveästi laveerattuja, mutta olinpahan kuitenkin mietiskellyt, että miten tässä tämä vuosi porskutetaan. Töitä, salia, huilaamista ja hauskanpitoa sopivissa määrin, pieniä reissuja, lukulistalla olevien kirjojen kahlaamista, laiskoja viikonloppuaamuja ja sellaista rennonletkeää oleskelua ystävien parissa oman ajan lisäksi. Perusarkea, josta tykkään tosi paljon, ja joka Dubain ajan jälkeen tuntui edelleen tosi tarpeelliselta.

Ei varmaan tarvitse mainita, että ei sitten mennyt ihan niin tämä kevät.

Alkuvuodesta tähän päivään saakka on vedetty sellaista rallia, etten pysy enää itsekään mukana. Kirjoittelen tätä Oulusta, josta lennän huomenna aamutuimaan Helsinkiin, ajan suoraan toimistolle töihin, ajan takaisin kentälle, josta hurautan Kankaanpäähän ja jossa ehdin olla keskiviikkoon. Matka jatkuu jälleen Helsinkiin keskiviikkoiltana, josta vielä viikon lopulla olisi määrä jatkaa Kankaanpäähän ja sieltä sunnuntaiksi pienen muuttokuorman kera Tampereelle, jonne jäänkin hieman pidemmäksi aikaa. Hieman pidemmän määritelmä on tässä kohtaa kaksi kuukautta. Tampereella!

Kesätamperelaisuus ei ole kuitenkaan se varsinainen uutinen, syy sen takana sen sijaan onkin. Muutto meinaa nimittäin myös sitä, että minusta tulee me, eikä nyt ole kyse kämppiksestä tai lemmikistä. Täysin vastaan kaikkia odotuksia olen a) muuttamassa yhteen miehen kanssa, jota kutsun poikaystäväkseni, b) vaihtamassa Helsingin Tampereeseen ja c) muutos ei ahdista, ei sitten yhtään!

Processed with VSCOcam with lv01 preset
Seurasaaressa.

Syy matalalentoon on siis toisen kaltaiseni suhaajan aikataulujen sovittaminen omiini, joka on ollut haasteellista, mutta toki kaiken vaivan arvoista. Eläisin elämäni hulluimman kevään uudelleen koska tahansa, vaikka nyt tuntuukin parhaalta lopettaa ainainen pakkaaminen ja skypettely, ja olla samassa osoitteessa useampi päivä putkeen. Näihin kuukausiin on mahtunut jo niin paljon tohinaa, että voitaisiin hyvillä mielin istua koko kesä sisällä, mutta mitä sitä suotta lepäämään, sillä nyt mennään onneksi samaan suuntaan ja samalla kulkuneuvolla.

Palatakseni vielä tulevan viikon menoihin, haen huomenna lentokentältä Dubain aikaiset parhaat ystäväni Kikin ja Brunon, joiden kanssa saan viettää kokonaisen viikon. Tyypit tulevat Suomeen mua varten, joka on ihan älyttömän siistiä! En malta odottaa, että saan nuo kaksi mökkisaunan kautta järveen ja luontoon lenkkeilemään, ja saan näyttää heille, missä asun ja mitä Suomessa syödään, juodaan ja tehdään noin ylipäätään.

Jiujitsun alkeiskurssi on muuten taputeltu tässä matkan varrella sekin pakettiin (se syykin taisi nyt sitten tällekin selvitä…), ja käteen on jäänyt muutakin kuin yksi musta silmä, liuta eri värisiä, kokoisia ja muotoisia mustelmia, ruttaantunut nenä, kipeytynyt niska, muutaman kerran auki ollut huuli sekä pari palovammaa. Kurssin myötä olen ymmärtänyt, miten vähän sitä osaankaan, miten huono kunto mulla onkaan ja kuinka vähän voimaa löytyykään, mutta se on hyvä alku! Olen myös oppinut, että sitkeys kannattaa, tyhmyys sen sijaan ei ja taputtamiselle on paikkansa, usein ja nopeasti. Itsekuri kasvaa ja taidot kehittyy kyllä kun vaan tekee tarpeeksi toistoja ja treenaa kovaa, joten suunta käy tatamille takaisin heti kun hieman tämä tohina helpottaa.

Iloista alkavaa toukokuun viimeistä viikkoa! Tiedä sitten oliko tämän uniajan uhraaminen bloggailuun sekään kestävää kehitystä, mutta ainakin tiedätte nyt missä mä viipotan.

In English:

It just gets harder and harder to write a blog post after a break. I didn´t really plan for this time off from the blog (not like I planned any of the things that have happened to me during the spring) but I´ve been missing writing quite a lot. Year 2015 turned out to be quite different than I thought, even though all I really planned to do was just normal stuff with less stress and more fun.

The upcoming week is going to be even more hectic than the previous ones that have been just insane. I´m in Oulu at the moment, and I should end up to Tampere after traveling first to Helsinki, then to Kankaanpää, back to Helsinki on Wednesday again and once more to Kankaanpää before heading to the final destination Tampere which is going to be my home for the next 2 months. Of course there will be a few trips here and there but I´ll spend most of the time at the same city which is something I remember happening maybe last year. In other words, I´m moving to Tampere for the summer!

As a big Helsinki lover that´s news already, but it is actually just a consequence of something else. The moving itself is normal as I´ve done that quite a lot but the fact that starting from next week ”I” will alter to ”us” is the part I surprised even myself with. I am actually moving in with a guy who is not a room mate or a pet, but a real boyfriend! Something I didn´t really see coming in the beginning of the year. 

As you can imagine, I couldn´t be any happier and all the hassle has been totally worth it. It´s just that living in a different city with someone you´d love to see every day with a schedule as insane as yours is a bit of a challenge but hey, we made it!

I should be in bed already but just a few more things very quickly! At first, Kiki and Bruno are on their way to Finland! I´m getting two favorites from Dubai as guests for the whole week and I couldn´t be happier (looks like happy is a trend these days, huh?). These two are actually using their vacations to travel to see me and my home!

Secondly, my Jiu Jitsu beginner´s classes are over, and I´m alive! I got so many bruises I lost count after few classes, I had a black eye, my nose got smashed, my neck hurts and I bit my lip all over again but it was definitely worth it. The journey has just begun so I´m already looking forward to get to the next class in any time soon.

Allright, I´m off to bed! 5 hours until the wake up! Have a great week you all!

 



2 thoughts on “Ois pari juttua”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *