HEL-AMS-DAR – työmatkalle Afrikkaan

HEL-AMS-DAR – työmatkalle Afrikkaan

Risupartainen taksikuski tervehtii iloisesti viideltä aamulla ja nostaa laukkuni konttiin, avaa kohteliaasti takaoven ja pujahtaa luontevasti kuskin paikalle. Päiväkaljoittelusta kesäisinä vapaapäivinä haaveileva kundi kaasuttaa pimeää ja märkää Runeberginkatua, huomauttaa Hesperian puiston kohdalla ulkoilulla olevasta jättimäisestä bullmastiffista, johon hädin tuskin saan katseeni nostettua, kertoo olevansa aamuvirkku ja kysyy kohteliaasti, sopisiko soittaa Pink Floydin live-taltiointia. ”Pistäppä tuleen”, kommentoin hyväksyvästi neljän tunnin unien päälle haukotuksen lomasta. Musiikki täyttää auton.

Keepall_aniksenmakuinen
Team Tanzania valmiina matkaan. Sattuneesta syystä virallinen reissuhashtag on tässä jengissä #lifeinakeepall.

Kaveri kertoilee rauhallisella äänellä, miten omistaa 8000 LP-levyä, ja aistin lievää ylpeyttä kun hän toteaa, ettei ole koskaan kokeillut Spotifyta. Tunnen itseni vähän noloksi, siis miten erehdyin edes kysymään moista kovan luokan musadiggarilta. Velikin on kuulemma karannut Losiin tekemään muusikon uraa, ja haluaa aina jälkiuunileipää tuliaisiksi – kaikkea muuta sieltä kuulemma saa. Päivi hyppää kyytiin ja kuski vaikenee toviksi, mutta kertoilee tuonnempana vielä suomalaisista yhteisöistä Kaliforniassa. Kuulemma on hyvä olla kontakteja, jos vain tekee mieli jurottaa bissen äärellä. ”Ei sitä tekopirteyttä kukaan kestä ilman kunnon mörkökännejä”, mies naurahtaa ja vilkaisemme huvittuneina Päivin kanssa toisiamme.

Tiemme erkanevat T2:sen edessä ja hymyilen tyytyväisenä, kun pääsemme Päivin kanssa sisään, sillä parkatakki jäi sattuneesta syystä pitämään kotia pystyssä. Hukuttaudun paksuun villakaulahuiviin hieman syvemmälle, flunssa on viimeistä vaille tiessään, mutta nyt ei oteta riskejä. En vieläkään ymmärrä lähtöselvitystä, joka on jo eilen tehty, mutta on tehtävä vielä automaatilla uudestaan, jotta voi tulostaa laukkuihin tarramerkit. Tai sitä, että matkatavarat käydään viemässä laukkujen pudotushihnalle, mutta virkailijalle esitellään jälleen passit ja liput. Lippu kaivetaan vielä kertaalleen esiin turvassa. Turvatarkastuksessa saa molempien ruokakassi syyniä; 19 tunnin matkalla kuluu evästä, sillä lentokoneesta kelpaa lähtökohtaisesti vain vesi. Olemme siis varautuneet melkoisella safkakavalkadilla salaateista tuorepuuroihin ja keitettyihin kananmuniin; mukana on kaikkea, paitsi nesteitä. Samaa mieltä on myös tehokas turvatarkastaja, ja jatkamme kohti lähtöporttia ilman uhreja.

Ennen ensimmäistä lentoa syön vielä mukaan napattua aamupalaa, ja päivitämme Facebookiin tilapäivityksen, jonka huomaan toki vasta Amsterdamissa olevan hieman hullunkurinen. No, meni jo. Lennolla hukuttaudun kuulokkeisiini ja havahdun turvavyön merkkivaloon vasta laskun alkaessa. Dave Aspreyn Bulletproof radio-podcastit ovat täydellistä lentokonetekemistä.

Processed with VSCOcam with b5 preset
Useimmiten lähtevät-taulussa on kiinnostavampia kohteita, kuin se, mihin oma lippu oikeuttaa, mutta tällä kertaa ei haikailulle ollut tarvetta.
Processed with VSCOcam with b1 preset
Järkeviä juttelivat KLM:n lehdessä.

Amsterdamin Schipholin kentällä Starbucks huutaa nimeäni; en muista milloin olisin edes poistunut kotoa ilman kahvikupillista saati selvinnyt tällaista matkaa ilman kofeiinia. Löhösohvilla koen euforisia hetkiä kuuman mukilliseni kanssa, ja kuvataan aikamme kuluksi Salmisesta hauska Hyperlapse, jota nauraa hekotamme henkeä haukkoen. Videoblogi oli ajatuksen tasolla hyvä, mutta toteamme kokeiluun perustuen, että toistaiseksi salonkikelpoisuus ja ulosanti ei ehkä ihan yllä vaaditulle tasolle. Jatkan kananmunani syömistä kahvin kanssa, ja Päivin pinaattikin katoaa parempiin suihin lehti kerrallaan.

Auringonlaskut taivaalla on parasta heti biitsillä katseltujen auringonlaskujen jälkeen.
Auringonlaskut taivaalla on parasta heti biitsillä katseltujen auringonlaskujen jälkeen.

Lähtöportilla koemme riemun hetkiä, sillä kone on lähes tyhjä. Toissapäivän tilanne näytti siis totuudenmukaisen kuvan koneen pohjapiirroksesta, ja makaamme ruhtinaallisesti neljällä penkillä, kumpikin omilla penkkiriveillämme. Käyn kuvaamassa auringonlaskua reippaiden kolmetuntisten unien päätteeksi. Olen tuijottanut auringonlaskuja koneesta kymmeniä, mutta niissä on aina jotain niin äärimmäisen rauhoittavaa ja kaunista. Etuoikeutettu ja kiitollinen olo saa minut jäämään toviksi vain ihastelemaan; maailma tuntuu kuljettavan juuri sinne, minne tosissaan tahtoo. Ehdin lennon aikana katsoa yhden elokuvankin, joka on viime aikoina ollut harvinaista herkkua. Gone Girl oli laimeista ennakko-odotuksistani täysin poikkeava ja varsin katsottava raina, joskaan ei yrittämälläkään mikään hyvän mielen elokuva. Kylmiä väreitä.

Processed with VSCOcam with b1 preset
Viisumiprosessi oli Päivin mielestä kehittynyt totutusta, ja toiminta oli suoraan sanoen tehokasta. Sekalaisesta jonosta vuoron perää tiskille, sormenjälkien skannaus ja hetkeksi odottelemaan, jotta lasin takana ehditään lätkimään leimaa passiin. Nainen huutaa oven raosta viimein ”Anadriata!”, jonka tunnistan itsekseni; tottelen varmasti noin 40 eri nimeä tätä nykyä.
Processed with VSCOcam with b5 preset
Dar Es Salaamin kenttä oli varsin toimiva, ja ihan nättikin rakennus öisessä valaistuksessaan.

Maahantulolomake terveydentilaa koskevan kyselyn kera on täytetty, ja paperit on sujautettu passin väliin, jonka lomasta pilkistää 50 dollarin seteli viisumia varten. Koneesta tullessa lämmin ilma leijahtaa kasvoille; kuinka paljon voi ihminen kaivata tätä tunnetta? Tiskillä onnistumme ujuttautumaan eturiviin ja saamme passit viisumeineen ripeästi takaisin. Laukutkin löysivät perille, joten pitkän päivän päätteeksi ei voi kuin hymyillä. Kuljettajamme Peter on vastassa kyltin kera, ja pääsemme yöksi hiljentyneen Darin läpi Peninsulalle pikavauhtia; sama matka päiväsaikaan saattaa kestää tunteja. Kapuamme hissillä asuntoon, jossa vastassa on hymyileväinen Liisa, jonka luona asumme nämä 10 päivää. Intian Valtameri pauhaa aivan parvekkeen alla, ja lämmin tuuli puhaltaa hiuksia sekaisin rahtialusten välkehtiessä ulapalla. En tahdo uskoa, että olen Afrikassa. Olisi jo aamu.

(Raportointi laahaa hieman jäljessä, mutta se tuntuu olevan Afrikassa tapana. Instagram on paremmin kärryillä, kuvia löytyy sivupalkista tai nimimerkillä @annariinat. Viikon parhaat-juttukin on tekeillä, joten syitä hymyyn listailen myös sopivan hetken tullen.)

In English:

Our trip from Helsinki to Dar Es Salaam went fast and so easily we both were just smiling when we reached our destination with all the luggage (usually at least on bag gets lost on the way here), and not even close as tired as we expected we´d be.

Starting from the early morning, our taxi driver was a fun guy. He picked me up at 5 am and was so chatty all I had to do was just listen and smile while he took care of the speaking part. We had our own meals packed for the whole day so we didn´t really have to do anything else than chill out, listen to podcasts and music, watch movies, sleep and chill out. Flying can be very stressful and even awful at times, but we had a very light load on our way here so I must say I really enjoyed our 19 hour journey. I still find flying fun after all the miles on 40 000 ft.

Tanzania is so much more beautiful than I imagined, and the apartment we are staying is luxurious compared to anything in the whole world. Will definitely tell more as soon as I have time; off to work now!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *