La Serre Dubai / Vida Downtown

La Serre Dubai / Vida Downtown

SONY DSC

Ravintolajutut Dubaista jatkuvat, tällä kertaa vuorossa olisi La Serre Dubai, Vida Downtown-hotellin kyljessä komeileva, erityisen viehättävä ranskalainen bistro. Vida Downtown sijaitsee aivan Dubai Mallin kupeessa Sheikh Mohammed bin Rashid Boulevardin varrella, jossa lenkkeilin lähes joka ilta Dubaissa asuessani. Olin siis jo pitkään silmäillyt La Serreä sillä silmällä, jonne paikalliset kurvailivat Ferrarillaan dinnerille.

 

Eräänä iltana suunta kävi La Serreen tietämättäni, ja olinkin melko pähkinöinä kun hoksasin, minne olimme matkalla. Ravintolan tunnelma muuttui täysin auringon painuessa horisonttiin; puhtaan valkoisesta huoneesta kuoriutui yhden kuplivan aikana varsin tunnelmallinen illallismesta pienine valopilkkuineen. Raukea tunnelma pakotti rentoutumaan ja hengähtämään hetken ennen ruokailua. Kaivattu breikki kaiken lähtösäädön keskelle.

La Serressä tyylikkäälle palvelulle oli jätetty tilansa; turhaa krumeluuria ei tarvita mikäli palvelu on näin sujuvaa. Ylipäätään pidän tavallisesti simppeleistä paikoista, joissa pääasiassa ovat ruoka ja sosiaalisuus. Mikäli keskusteleminen on tehty hankalaksi kovan melutason vuoksi tai ympärillä on paljon muita virikkeitä, on ruuasta ja seurasta nautiskeleminen vaikeampaa. Eri asia ovat toki raflat, joista aukeaa huimat näköalat; mikään ei vedä vertoja meren äärellä nautitulle pitkälle dinnerille!

SONY DSC

Kun mukana on makualan ammattilainen, ei menua kannata edes itse silmäillä; suuntaviivoja voi heitellä fiiliksen mukaan, ja listalta tuntuu valikoituvan aina juuri sitä, mitä halusikin syödä. Nautinnollista! Alkuun nautittua vesimeloni-feta-basilika-salaattia en voisi yksinkertaisuudessaan kehua enempää – mielettömän hyvää! Visiitistä on jo puoli vuotta, ja kuten sanottu, olin tällä kertaa vain maistelun varassa, joten ruokaspeksailut jäköön kuvien varaan.

SONY DSC

Tämä kulho sen sijaan on painunut mieleeni; grillattua munakoisoa, fetaa ja jättikatkarapuja. Voi apua oli ihanaa!

SONY DSCSONY DSC SONY DSC

Kokonaisuudessaan illallisen aikana nautitut annokset olivat herkullisia, joten uskaltaisin sanoa, että La Serren listalta voi laittaa tilaukseen lähes mitä tahansa. Kavereiksi valikoituneet viinit rytmittivät nekin ruokaa niin mainiosti, että sommelieerin sanaankin voi ilmiselvästi luottaa.

SONY DSC SONY DSC

”En mä kyllä jaksa millään jälkkäriä enää!” ei auttanut selitykseksi, kun nenän eteen ilmestyi tämä; täydellinen Créme Brulée. En ole kyseisen jälkiruuan suurin fani, mutta kyllä tämä herkku kruunasi koko illallisen. Selvästi olen vain maistanut Bruleeta väärässä paikassa.

SONY DSC

La Serre Dubai on siis yksi vahva valinta mikäli haluat illallistaa hieman paremmin Dubai Downtownin alueella. Ravintolalla on myös terassi, joka levittäytyy mukavasti bulevardin kadulle; hauska paikka bongailla ohi huristelevia luksusautoja ja nauttia kuumasta Arabian yöstä.

In English:

Let´s get back to Dubai´s restaurant world for a while. La Serre Dubai, located in the heart of Downtown Dubai, was a place I had been eyeing during my evening runs along the Sheikh Mohammed bin Rashid Boulevard. As if someone knew I´d like to go check out the place, one night I was taken there by surprise. La Serre is a kind of place I really like; stylish and sleek yet friendly and approachable. I don´t like noisy places with a lot of things going on. The main focus should be on food and having rumbling conversations; and the staff should create a big part of the ambience.

Since I was dining with a person who works in the world of flavors, I decided not to even take a look at the menu. That was a great choice to make; the table was filled with all kind of dishes full of everything I love; sea food, cheese, fresh vegetables and tasty combinations of these all. The sommelier did a great job as well; the drinks matched perfectly with the food we ate.

The French cuisine is not on the top of my list, but in La Serre I found all the servings very tasty. I really tried to avoid the dessert, but I was happy I gave up and tasted the Crème Brulée; since when I started to like it? A glass of sparkly during the sun set before the dinner might have done it´s trick but I found La Serre amazing. This is one of those few places where I genuinely feel like someone invited me to.

In case you´re up for a nice dinner and classy night out, La Serre is definitely one place to go in Downtown Dubai.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *