Turistifiilis – Feeling like a tourist

Kattilahallin-kirppis-aniksenmakuinen

Keittiölääkärin diagnoosi: vakavanlaatuinen mielenterveyshäiriö. Aamut alkaa lenkeillä tihkusateessa ja jatkuu vapaaehtoisesti ryysikseen Kattilahalliin kirpparille viikonloppuaamuna. Kuulostaa pahalta, mutta totuus on toinen. Lenkki ennen aamupalaa on maistunut hyvältä, ihan joka aamu. Lisäksi eilinen oli ihan huikean hauska päivä!

kattilahallin-kirppis-aniksenmakuinen

Aamulenkin päälle sai nimittäin vaniljakahvia sekä prodepannaria kunnon täyttein; olen ollut tällä(kin) viikolla työreissulla, joten oman pakastimen antimien luona heräileminen ja kiireettömän aamun viettely oli hymyn arvoista. Ne kuuman letun vuoksi huuruun menevät mustaherukat ja sokeriton maapähkinävoi, oi voi! Lisäksi kirppikseltä ei ollut mitään ostettavaa, joten rysiksessä kuuhailuun ei tarvinnut suhtautua lainkaan vakavasti. Sai mennä ees taas, ja kulkea hieman laput silmillä. Olivat menneet juu näiden kekkereiden kutsut perille, sillä väkeä oli kuin pipoa.

ravintola-tori-aniksenmakuinen

Erityisen kompaktin kirpparirundin sekä kaupunkipyöräilyn päätteeksi alkoi lounasaika kolkutella. Pyörällä oli helppo rullailla minne vain, joten päätimme karauttaa Punavuoreen ja legendaariseen Toriin. Hienolla tapaa kulahtanut lounasravintola on symppiksistä sympaattisin ja annokset ihania; päätös olisi vaikea, ellen olisi hulluna loheen, soijaan ja seesaminsiemeniin. Ruokakumppani sen sijaan paini perinteisten jallupullien ja eksoottisten punajuuripihvien välillä päätyen jälkimmäiseen, yllättävä, mutta sitäkin kannattavampi veto!

ravintola-tori-aniksenmakuinen ravintola-tori-aniksenmakuinen ravintola-tori-aniksenmakuinen

Lohta oli suoranainen läjä ja koko komeus salaatinlehdykkää myöten oli maukas. Suosittelen lämpimästi! Hummuksella ryhditetty annos punajuuripihvejä vei myöskin kielen menneessään, ja sai inspiroitumaan uusiin ruokakokeiluihin, sillä pienehköä pullanhimoa kuulemma jäi. Illalliseksi oli väännettävä siis lihapullaa twistillä, Jallu kun ei meikän keittiössä toistaiseksi ole vieraillut.

ravintola-tori-aniksenmakuinen

Tuumasta toimeen, iltaruokailun tarveaineet noukittiin mukaan jo matkalta. On muuten outoa mennä vatsa täynnä kauppaan! Kreikkalaiset lihapullat saisivat sisäänsä fetaa, sipulia, kalamata-oliiveja sekä tuoretta basilikaa. Illallisen fokus kääntyi vahvasti Kreikka-teemaan, ja kaikki ainesosat kielivät vähintäänkin jotain välimerellistä.

Kotimatkalla vipinää kinttuihin pisti superruokajälkkäri, joka odotteli kotona jääkaapissa. Luomus oli aivan uskomattoman herkullista, ja kulkee vieläpä otsikolla ”melkein terveellinen”. Melkein siksi, että annoksen makeus on hunajaa, eikä kaakussa ole maitoa tai gluteenia ollenkaan. Lisäksi kakkuseen on upotettu superia muun muassa goji-marjojen muodossa, joten hyvinkin sallittua päiväkahviseuraa, tai ainakin fiksumpaa sellaista. Ohjetta ei toistaiseksi ole, mutta salapoliisityö saattaa poikia tulosta tulevaisuudessa. Uusista Ego-astioista on muuten melkoisen nautinnollista pistää suuhun yhtä sun toista, hyväksi havaittu hankinta uuteen kotiin!

raaka-mutakakku-aniksenmakuinen

Kaffettelujen jälkeen valmistui kreikkalaisten lihapullien taikina, sillä agendan seuraavan käänteen eli edessä olevan treenin jälkeen moisiin suorituksiin yltäminen on kokemukseen perustuen ylivoimainen tehtävä. Sipulia reilulla kädellä pannulle voihin ja öljyyn, lämpö lähes nolliin ja muiden ainesosien pilkontaan. Kun kaikki oli hienona, lykkäsin mausteet jauhelihan kanssa suureen kulhoon ja kääntelin huolella taikinaa, kunnes massa oli varmasti vaivaantunutta.

kreikkalaiset-lihapullat-aniksenmakuinen

Kreikkalaiset lihapullat

  • iso punasipuli
  • 3 kynttä valkosipulia
  • 800 g jauhelihaa (tein pullat naudatsa; puolet paistijauhelihasta, puolet 17 % jauhelihasta)
  • 2 rkl psylliumia (korppujauho käy, ja voi kaiketi jättää poiskin)
  • 2 kananmunaa
  • desi kalamata-oliiveja
  • 150 g fetajuustoa (salaattijuustoksi kai sitä kutsuvat, käytin itse Patros-merkkistä)
  • reippaasti tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • välimeren yrtit-sekoitusta (veikkaisin, että kaikenlaiset yrtit menee hyvinkin)
  • chiliä
  • mustapippuria
  • sormisuolaa

kreikkalaiset-lihapullat-aniksenmakuinen

Kun seos on valmis (tai kun otat sen näppärästi valmiina jääkaapista), pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia pullia. Paista pinnat kiinni pannulla voissa, ja asettele uunipelillle. Kypsennä kreikkalaiset lihapullat uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (pienemmät 10 minsaa). Valmista! Nauti Dijon-sinapin kanssa, tai kasta vaikka pestoon. Myös tulinen tomaattikastike voisi sopia kaveriksi!

Pullat oli niin tuhteja, että side dishiksi piisasi ”vain” salaatti. Tässä eilinen versio.

Sivullinen salaatti

  • idätettyjä mung-papuja
  • punaista lehtikaalia
  • kirsikkatomaatteja
  • hampunsiemeniä
  • fetaa
  • kurkkua
  • punasipulia
  • neitsytoliiviöljyä
  • hampunsiemenöljyä
  • balsamicoa
  • suolaa

Kaikki kulhoon ja avot!

Välissä tosiaan oli vielä kehiteltävä nälkää, suunta siis kohti Kisahallia ja päivän treenejä. Alle toki vähän sieniä ja yrttejä á la Four Sigma Foods:

instant-coedyceps-sportherbs-aniksenmakuinen

Kesältä peräisin oleva hulluttelu jatkuu, salille palaaminen raudan pariin odottelee vielä aikaansa. Toki painavia asioita tulee nosteltua, mutta ei ihan samanlaisella vakavuudella, kuin aiemmin. Gymihommat ovat toistaiseksi toiminnallisempia. Eilen tein alkulämmön jälkeen kuntopiiriä pallon kanssa; erilaisia heittoja seinään ja reipas setti askelkyykkykävelyä. Jatkoksi temppuilua voimistelualueella dippien ja vatsalihasliikkeiden merkeissä, hieman notkeusjuttuja ja vanhojen telinevoikkaliikkeiden testailua. Kiintopyörähdys meni ekalla kokeilulla ja oli onni, että lauantai-iltana jengi on jossain muualla. Sitä tuulettelujen määrää!

kisahalli-aniksenmakuinen

Loppuun tietenkin viimeisetkin mehun pois nyrkkeilykehässä, kunnon pistaritreenit vakavalla naamalla ja vahvalla ammattitaidolla…

säkinhalailu-aniksenmakuinen

Tai sitten ei, apinoinniksi meni hyvä yritys. Lihapullat katosivat melko rivakasti tuulensuojaan kuuman suihkun jälkeen, ja uni maittoi kun illallinen oli ensin sulateltu sohvalla leffan kera. Onneksi on ollut koko sunnuntaillinen lööbaa, rankkaa tuo vapaapäivän viettely!

Mahtisviikkoa kaikille, tää suuntaa huomenna Ruotsiin!

In English:

I felt like a tourist yesterday! Strolling around in Helsinki on a saturday feels so different than going around on weekdays. We dropped by really quickly to the flea market which was so crowded I couldn´t believe my eyes and decided to hop on bikes and ride around rather than spend time indoors.

Lunch in Tori is never a disappointment, my salmon was delicious! Simple and great food with reasonable prices, good service and nice location. Go and try if you haven´t done that before.

I made some Greek Meatballs as well, no need to say these were amazing after the heavy workout. Things got kind of out of hands in Kisahalli, it was nice and quiet there on a saturday evening. One of those days you just cannot hold back and you have to hang from all the possible things and try all the movements you once knew. Lycky me I was succesful yesterday, and I actually managed to make some tricks I thought I couldn´t do anymore! I want more…

Gotta get to work, I´m traveling to Sweden tomorrow so trying to get some of the work done beforehand. Have a great week, guys!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *