Välipalataivas: kotitekoiset proteiinipatukat

Takana on kiireinen, mutta unohtumaton loma. Vauhtia on ollut melkolailla tarpeeksi, mutta olen nauttinut joka hetkestä aivan äärettömästi eikä kyyneleiltä vältytty, kun rutistin rakkaan ystäväni eilen kotimatkalle. Kaukana asumisessa on miinuspuolensa, ja tämä yhteisen ajan rajallisuus on kyllä yksi ylitse muiden.

Monen muun omituisuuden lisäksi olemme Päivin kanssa melkoisia ruokahifistelijöitä, joilla on kaiken lisäksi usein nälkä. Kun on liikekannalla koko päivän, on syytä varautua omin eväin, jottei verensokeri laske liian alas; sitä voisi vaikka joutua ottamaan breikkiä menemisestä uupumuksen vuoksi eikä ruokavälien venyttely tee koskaan hyvää.

Välipalataivas avautui viimeistään kun haalittiin kasaan supereita raaka-aineita ja alettiin tehtailla kotitekoisia proteiinipatukoita, joita Päivi onkin tehnyt jo aikaisemmin. Ohje on gluteiiniton, maidoton sekä sopii kasvisruokailijoille, jonka lisäksi sokeri, lisäaineet sekä värit on käytännössä täysin karsittu ja jäljelle jää ehtaa ravintoa, joka Päivin mukaan soveltuisi Nasan astronauttien ainoaksi ravinnoksi; ”Näissä on kaikkee paitsi radio!”. Omatekoiset proteiinipatukat eivät vaadi hellaa tai uunia, joten tämä proteiinipatukkaohje soveltuu erinomaisesti meille ei-niin-kodinhengettäriksi tunnistautuville kiireisille ihmisille.

Tuplasimme proteiinin määrän, sillä ravintoarvojen parantaminen ei koskaan ole huono juttu, eikä sitä tässä tapauksessa tehdä maun kustannuksella. Muutamien testikertojen jälkeen päädyimme seuraavanlaisen reseptin erinomaisuuteen, joka oletettavasti muuttuu kyllä joka kerta kaapin sisällön mukaan ja eroja tekee eri aineiden koostumukset; toisinaan pähkinävoi on juoksevampaa ja kaurahiutaleet erilaisia tekstuuriltaan. Ei ole siis määrien kanssa niin justiinsa, pääasia, että massa on melko kiinteää jo ennen jääkaappia.

Suklaiset proteiinipatukat (Nasa approved)

  • 0,5 dl makeuttamatonta maapähkinävoita
  • 2 rkl (luomu)hunajaa
  • 1 dl ”vanhanaikaisia” kaurahiutaleita (rolled oats / old-fashioned oats)
  • 2 ”scooppia” makeuttamatonta ja maustamatonta soijaproteiinia (maitopohjaiset käyvät toki myös)
  • 1/2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
  • 1/2 rkl kaakaonibsejä
  • 1 rkl chia-siemeniä (geelinä, vedessä liuotettuna)
  • 1/2 rkl pellavansiemenrouhetta
  • sopivasti pienittyjä manteleita
  • pieni kourallinen halkaistuja rusinoita
  • 2-3 kpl pieneksi hienonnettuja taateleita
  • vähän vettä
Proteiinipatukoiden raaka-aineet: luomuhunajaa, maapähkinävoita, Chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta, kaakaonibsejä, kaurahiutaleita, soijaproteiinia sekä sekoitus manteleita, taateleita ja rusinoita. Kuvasta uupuu kaakaojauhe.
Proteiinipatukoiden raaka-aineet: luomuhunajaa, maapähkinävoita, Chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta, kaakaonibsejä, kaurahiutaleita, soijaproteiinia sekä sekoitus manteleita, taateleita ja rusinoita. Kuvasta uupuu kaakaojauhe.

Käytönnössä kaikki raaka-aineet vain sekoitetaan keskenään, mutta seuraavin ohjein onnistut varmasti:

1. Mittaa maapähkinävoi ja hunaja kulhoon. Lämmitä mikrossa, kunnes ainekset pehmenevät. Laita samalla Chia-siemenet veteen turpoamaan, geeli muodostuu noin 5 minuutissa. (Valmiisiin patukoihin kuivia siemeniä tulee vaina vajaa teelusikallinen, mutta geeli menee hyvin sellaisenaan tai sen voi sekoittaa vaikkapa aamupuuroon, joten suosittelen tekemään lasiin valmiiksi enemmän.)

2. Lisää muut aineet ja sekoita. Notkista vedellä tarvittaessa, massan kuuluisi olla muovailtavaa.

3. Laita seos kahden leivinpaperin väliin ja kauli levyksi (mikäli et omista kaulinta, sheikkeri käy todistetusti hommaan varsin mainiosti).

4. Lykkää levy jääkaappiin noin tunniksi.

5. Leikkaa annospaloiksi ja piilota loput; annos on suunniteltu neljäksi välipala-annokseksi, ei kerralla syötäväksi.

Chia-siemenet lisätään geelinä muiden raaka-aineiden joukkoon.
Chia-siemenet lisätään geelinä muiden raaka-aineiden joukkoon.
Massan voi taputella leivinpaperille sormin tai kaulita levyksi kahden leivinpaperin välissä.
Massan voi taputella leivinpaperille sormin tai kaulita levyksi kahden leivinpaperin välissä.
Patukoiden sekaan voi laittaa mitä tahansa. Kokeilun arvoisia olisivat ainakin mulperi-marjat, auringonkukansiemenet, kuivatut mustikat/mansikat/karpalot ja kookoslastut.
Proteiinipatukoiden sekaan voi laittaa mitä tahansa. Kokeilun arvoisia olisivat ainakin mulperi-marjat, auringonkukansiemenet, kuivatut mustikat/mansikat/karpalot ja kookoslastut.

In English:

My dear friend was visiting me here in Dubai  for a week, and as my partner in crime is as picky as I am about the food she eats, we decided to make gluten free, non-dairy and vegetarian home made protein bars to carry with us while exploring Dubai´s attractions. The bars are sugar free with no artificial flavors or colors. Honey, dates and raisins add a touch of natural sweetness.

The protein bar recipe is really simple since we are not exactly the best team to put into kitchen.  All you have to do is to mix the ingredients, spread the mixture in between of two pieces of wax paper using rolling pin (or a shaker as we did since I don´t have that kind of fancy tools in my kitchen) and put the dark brown mixture in the fridge for an hour.

Home made protein bars

  • 0,5 dl unsweetened peanut butter
  • 2 tbsp honey
  • 1 dl rolled oats / old-fashioned oats
  • 2 scoops unsweetened and unflavoured soy protein (whey goes well if you have no problems with milk protein)
  • 1/2 tbsp unsweetened, natural cacao powder
  • 1/2 tbsp cacao nibs
  • 1 tbsp chia seeds (made as gel in a cup with water)
  • 1/2 tbsp flaxseeds
  • crushed almonds
  • raisins
  • 2-3 pieces dates
  • water

1. Measure peanut butter and honey into a bowl and put into microwave oven to make the ingredients softer.

2. Mix all the other ingredients together, add water if the mixture is too thick.

3. Spread the mixture between two wax papers using rolling pin and place into a fridge for an hour.

4. Cut into pieces (leave the wax paper, the bars are easier to carry around and eat on the go).



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *