Kiinanmuuri ja ”The Split Pants”

SONY DSC

Haluaisin nyt läjäyttää postauksellisen supermakeita maisemakuvia Kiinanmuurin huipulta, jossa laaksot vihertävät auringonpaisteessa tumman muurin kiemurrellessa kilometritolkulla horisonttiin kadoten ja huokailla ihastuksesta, miten mahtavan päivän olenkaan viettänyt yhtä maailman (uudesta ja epävirallisesta) seitsemästä ihmeestä tutkien. Tuuletan kuitenkin erittäin vahvalle liikuntasuoritukselle, jonka ansiosta jokainen jalasta löytyvä lihas oli  kuin moukaroitu kolmetuntisen reippailun päätteeksi, ja jätän tosiseikat mielummin muiden murehdittaviksi. Sankan sumun takia ennen aamukahdeksaa näkyvyys kun oli noin oman käden mitta, kunnes puoliltapäivin jo pystyi lähes ongelmitta arvaamaan, kenen hahmo lähestyy parikymmentä askelmaa kauempaa. Kuinka mahtavaa!

SONY DSC SONY DSC

Kiinanmuurille on melko reippaasti ajomatkaa Pekingistä, joten reissuun lähdettiin siis heti kuuden jälkeen aamulla. Parkkipaikalla oli vielä hiljaista kun saavuimme, kaupustelijat roudasivat mopoillaan krääsää kojuihin ja lippuluukulle pääsi ilman odotteluita. Siirryimme muurille köysirataa pitkin, sillä ylempänä näkymät olisivat toki vielä huomattavasti paremmat; kuvista näkeekin tämän huikean eron maisemissa aivan varmasti!

SONY DSC

SONY DSC

Sitten alkoikin reissun ehdoton lemppari; reippailuvaihe. Muurilla voi tehdä kolmea asiaa: ottaa kuvia, syödä tai kävellä. Valitsimme viimeisen melko itsestäänselvistä syistä ja niin alkoi reipastahtinen porrasjuoksu, jonka aikana törmäsimme mm. tähän kiinalaiseksi naamioituneeseen eurooppalaiskundiin, jonka huolellinen tankkaus oli suoritettu ilmeisesti sakella. Onneksi messiin oli tarttunut tälle taipaleelle kuitenkin vettä, ja veikkaan kundin selvinneen muurihaasteesta hengissä kotiin. Loppua kohden kiristettiin tahtia ja harpottiin takaisin päin hyvää vauhtia, joten mikäli koskaan enää muurille eksyn, on vaatetus varmasti juoksutrikoot lenkkareineen.

SONY DSC SONY DSC

Aamuäreyden hälvetessä ja urheilijaveren alkaessa virrata aloin kyllä ihan oikeasti nautiskella muurilla vallitsevasta aavemaisesta tunnelmasta. Olihan siellä kaikenlaista kivemurikkaa katseltavana, ja tällä reissulla ehdottomasti huikeinta oli suomalainen kaveri! Pälättelimme läpi kaikki mahdolliset kuulumiset Dubain ja Suomen väliltä, poseerailimme kiinalaisten ryhmäkuvissa (pääsi brunette blondin siivellä luokkaretkialbumeihin, jes!) ja mietittiin loppupäivälle sopivaa ohjelmaa.

SONY DSC

SONY DSC

Paluumatkalla gondolista näki sentään hieman ulos. Poistuminen muurin alueelta läpi matkamuistomeren oli sen sijaan melko tuskaista, kiinalaiset osaavat kaupankäynnin jalon taidon keinoja kaihtelematta ja hihoissa roikkuikin ties minkälaista pandakarhua pois pyristeltäväksi, vaikka otinkin postumisnopeudeksi hieman reippaamman läpiajon.

SONY DSC SONY DSC

Syötävääkin oli, joka varmasti monen mielestä on aika kiva juttu. Muurilenkki on nimittäin kohtalaisen rankka suoritus, ja paikat saa takuuvarmasti juntturaan kun istahtaa lihakset lämpimänä ilmastointuun autoon takaisinmatkan ajaksi. Venyttelyt, anyone?

Hotellilla alkoi uni painaa ja kupsahdin melkein suorilta jaloilta kunnon päikkäreille. Nukkuminen teki terää, mutta aamun aerobiset muistuttelivat kyllä jäsenissä melko rankalla kädellä ylös kömmittyäni. Päätin lähteä tutkimaan hierontatarjontaa hotellin hoodeille suomalaisvahvistuksen kera, ja löysimmekin täydellisen paikan rentoutumiselle vain kivenheiton päästä.

SONY DSC SONY DSC SONY DSC

Reilun tunnin jalkahieronta oli euforinen kokemus, taisin simahtaa uusiksi jonnekin tiedottoman tilan rajamaille hyväksi toviksi. Paluumatkalla hihiteltiin vielä pikkulasten paljaille takamuksille, Kiinassa kun taaperot kulkevat pylly paljaana. Jep, luit oikein! En ole ilmeisesti ainoa, jota homma on hämänyt, sillä joku muukin on hieraissut silmiään. Kätevää, eikö? Vaipanvaihto ei liene kenenkään lempipuuhaa, mutta pakko myöntää, että kokonaiset housut ovat kyllä varsin kivat ja toivon, ettei trendi rantaudu Suomeen. Kiina pitäköön paljaspyllyiset muksut, taitavia hierojia sen sijaan voi lähettää maailmalle hommiin muutamankin!

SONY DSC

In English:

The Great Wall of China would probably be awesome if you could see something. Misty morning was not the worst time to pay a visit, but I highly recommend to wait for better visibility especially if you´re not into sports. After climbing the stairs with pretty decent pace our visit was more like ”morning cardio” rather than ”Experiencing The Great Wall of China”, but I must say I really enjoyed it after all. 

In the afternoon our legs started to get a bit stiff so we headed to get massages next to our hotel. What an euphoric experience! These guys really know their stuff, I cannot remember last time my feet felt so relaxed and almost with no cost. Definitely something you should try if you go to China! On our way back to the hotel we witnessed ”The Chinese Split Pants Phenomenon”, the most commonly known as ”naked baby butts”. I guess no one really enjoys changing diapers but I kind of like to see asses covered rather than flashing all around. 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *