Kuukausi: lokakuu 2013

Kiyomizu-dera – Puhtaan veden temppelillä

Kiyomizu-dera – Puhtaan veden temppelillä

Otetaan vielä pikku paluumatka Kiotoon, megalomaanisen kuvasaaliin toinen osa piti nähkääs jakaa omaksi jutukseen, sillä eikai kenenkään turnauskestävyys olisi piisannut koko pläjäykseen kertaistumalta. Japanilaiseen kulttuuriin hurahtaneena olin toki innoissani myös mahdollisuudesta geishojen tapaamiselle. Ikäväkseni nämä kanssakäymisen ammattilaiset eivät olleet kuoriutuneet tuohon aikaan aamusta vielä koloistaan, […]

Viimeinkin Kiotoon!

Viimeinkin Kiotoon!

Uusintareissu Osakaan tuli kuin tilauksesta taifuuninpenteleen muutettua edellisreissun hienot suunnitelmat kylläkin ihan mukiinmeneväksi oleskelupäiväksi. Takaraivossa kutkutellut Kioto tuli siis tällä matkalla tsekattua ja on se myönnettävä, että pistäytymisen arvoinen paikkahan tuo on! Japani paranee, mitä enemmän siellä vierailee ja kiilaileekin kärkisijoille ”Aniksen lempipaikat”-listalla. Japanissa viehättää kaikkien ihanien […]

Krooninen kaukokaipuu

Krooninen kaukokaipuu

Olen mietiskellyt viime aikoina, mikä vetää mua reissaamisen pariin. Miksi on niin hienoa kerta toisensa perään pakata laukku ja lähteä? Onko mussa joku kromosomivirhe, joka pakottaa liikkeelle vai ajaako mua pois kotoa kenties vain syvä uteliaisuuteni kaikkea uutta kohtaan? Krooniselle kaukokaipuulle ei ole toistaiseksi löytynyt selitystä, mutta syitä varmaan senkin edestä. Kuvituksena ihan vain pari vuotta vanhaa materiaalia suoraa vanhempien albumeista, onni on puhelimen kamera, velikulta ja Whatsapp!

IMG_9261
Ekaluokkalaisen minäni lempparipojat Anssu ja Vaku Turkissa.

Muistan edelleen kristallinkirkkaasti päivän, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaanmatkalle. Voi pojat olin mä sitä odottanut! Olin tuolloin ekaluokkalainen, mutta tiesin varsin hyvin, että tässä ollaan nyt jonkun suuren äärellä. Kohteenamme oli Turkki, jossa koko seitsenpäinen poppoomme majoittui viihtyisälle hotellialueelle turvassa Alanyan todellisesta elämänmenosta.

Taisi huokaista vanhemmat helpotuksesta, kun intohepuleita saanut äänekäs kakara oli viimein auringon alla, ja jännityksen vuoksi valvotut yöt olivat takana päin. Uima-altaalla lekottelu jätskit kädessä, vedessä polskiminen tuntitolkulla vesileluvalaan kanssa sekä illalliset ulkoravintolassa olivat tietenkin ihan huikeita juttuja, etenkin kun reissussa olimme lumien sulaessa ja tiesin muiden pakertavan kotitehtäviä ja vetelevän loskakelissä Kuomia jalkaan.

IMG_9262
Junnuna altaallinen lämmintä vettä auringon alla oli siisteintä ikinä.
IMG_9263
Tai vielä parempaa; rantahiekkaa, lämmintä merivettä ja monta aurinkoista päivää putkeen!

Muistiin on kuitenkin jäänyt kyseiseltä matkalta jotain aivan muuta (kyse ei nyt ole siitä riemuidiootin pikkuvarpaiden lipsahtamisesta uima-altaan reunalla ja alahuulen ruksahduksesta kun leuka kolahti kaakeliin ja hampaat kalahtivat yhteen). Yhtenä päivänä ajoimme paikallisbussilla kaupunkiin. Tajusin hyvin, ettemme taida olla jokapäiväinen näky paikallisen väestön seassa. Näin ensimmäistä kertaa ihmisiä, joilla oli todella vanhat, rikkinäiset vaatteet, ja jotka kantoivat mukana pieniä lapsia ja paljon tavaraa. Silmäparit eivät näyttäneet kovin onnellisilta, ne tutkivat omiani varautuneina, osa jopa surullisina.

Paria päivää myöhemmin päätimme kiipeillä pienelle vuorennyppylälle, jossa oli lampaita. Katselimme eläimiä, kunnes paikalle saapui pieni poika. Emme puhuneet samaa kieltä, mutta muistan kun poika tuli siihen viereen, aivan jutteluetäisyydelle. Katselimme toisiamme puolen metrin päästä. Ihmettelin pojan kenkiä; ”Iskä miksi tuolla pojalla on tyttöjenväriset lipsut?”, kysyin ja katselin likaisia, vanhoja, pinkkejä Turtles-sandaaleita, jotka osaisin edelleen kuvailla valokuvan yksityiskohdin. Tajusin tovin päästä, että pojan elämä oli siinä, niiden lampaiden keskellä. Se poika ei matkustaisi Suomeen, tai varmaan minnekään muuallekaan. Minua harmitti pojan puolesta aivan kamalasti, ja takaisin tullessa purskahdin itkuun.

Jo tuon ekan reissun jälkeen tiesin, että tätä haluan tehdä lisää. Vaikka reissu olikin viikon matka Turkkiin, muutti se minussa jotakin. Olin hämmästynyt, miten joku paikka voi olla niin erilainen, kuin kuvissa, ja ajattelin, ettei asioiden todellista tilaa voi nähdä käymättä siellä itse.

IMG_9279
Melkoisen tyytyväinen neito puoliväkisin kainaloon kaapatun kavaljeerin kanssa suuntaamassa ekaa kertaa lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla. Olen muuten siitä päivästä pitänyt lentämisestä!
IMG_9273
Lentokentillä voi aikansa käyttää hyvin tai huonosti. Me osattiin vissiin nää hommat jo muksuina.

Useiden perheen kanssa tehtyjen matkojen jälkeen, 14-vuotiaana, sain ensimmäisen, oman passini. Muistan, että olin siitä aika ylpeä; minun oma nimeni asiakirjassa, jolla pääsee maasta toiseen vain kuvaa näyttämällä! Mietin, että on mulla maailman siistein äiti, kun se tälläisen mulle hommaa! Punakantinen avaimeni vapauteen lähti neitsytmatkalleen kanssani kaksin Espanjan Aurinkorannikolle, jossa isovanhempani viettivät kylmimmät pakkaskuut. Muistan, miten Mummi päästi minut ihan omin päin parin korttelin päähän ostoksille ja ”supermercadoon”, ja voi sitä vapauden tunnetta kun katselin skootteripoikien menoa itse ostamaani Cokista maistellen Paseo Maritimo de Fuengirolaa pitkin punaisissa Osiriksen skedekengissäni kävellessäni!

IMG_9271
Mummi ja Vaari Paseo Maritimo de Fuengirolalla.
IMG_9278
Rakkaus rantahiekkaan ei ole hiipunut, mutta nykyisin meikä kyllä häviäisi tämän taiston.
IMG_9283
Tyyli ennen kaikkea.

Seuraavana vuonna passi lähti mukaan Kanadaan, jonne sain lähteä yksinäni hieman omaksi yllätykseksenikin. Kesän lopussa, rippikoulujen ja voimistelureissujen jälkeen isä heitti minut Helsinki-Vantaalle ja lähtöselvityksen jälkeen halasin hyvästit kyyneleet valuen. Edessä olisi yli vuorokauden matkustus omin päin Atlantin ylitse kahdella välilaskulla, ja kolme viikkoa Edmontonissa, joka olisi pisin aikani pois kotoa ja kauempana kuin koskaan aikaisemmin. Jännitti aivan kamalasti, mutta turvatarkastuksen jälkeen pyyhkäisin kyyneleet hihaan ja jännän voitti mieletön innostus. Tästä tulisi mahtava seikkailu! Neljän tunnin vaihdon Heathrowlla kuorrutti helsinkiläinen businessmies antamalla minulle muutaman punnan taskunpohjalle matkaherkkuja varten (olin toki kotona vakuutellut, etten kyseisellä pikku stopilla millään rahalla mitään tee), eikä Calgarysta Edmontoniin peruttu jatkolentokaan hetkauttanut, sillä sain puhuttua itseni seuraavaan koneeseen ja ilmoitettua vielä vastaanottokomiteallekin myöhäisemmän saapumisaikani.

Nuo kaksi yksin tehtyä reissua ovat varmasti olleet ratkaisevia tekijöitä elämässäni monella tapaa. Koen, etten olisi itseni, ellen olisi ottanut ja lähtenyt, nähnyt ja kokenut. Etenkin yksin matkustamisessa piilee jotain, joka muokkaa minää; kun ei ole ketään, kenen hihaan tarrautua, kun laukku alkaa painaa, väsy iskee, nälkä kurnii ja hotellivaraus on mennyt mönkään, on vain pakko rutistaa vielä viimeiset energiat tärkeimpiin toimiin, jolloin tajuaa olevansa itseasiassa aika vahva. Sitä oppii luottamaan siihen, että jotenkin ne asiat aina järjestyvät, eikä tässä maailmassa ole koskaan yksin, jos on valmis ottamaan pienen riskin ja avaamaan suunsa. Itseasiassa tämä pallo on täynnä aivan huikean mielenkiintoisia ja hyväntahtoisia ihmisiä! On oikeastaan aika hienoa huomata, että sitä on kuitenkin aina se sama tyyppi samoine ongelmineen, seisoskelee sitä sitten Times Squaren valoissa tai varpaat rantahiekassa paratiisisaarella, ja sitä oppii tietämään, mistä tosissaan tässä elämässä nauttii.

Toisaalta sitä tajuaa myös, miten onnekas sitä onkaan, ja oppii arvostamaan asioita, jotka ovat olleet aina siinä, ihan nenän alla. Etenkin ihmisistä erossa oleminen on opettanut, miten äärettömän tärkeitä ja hienoja tyyppejä mun ympärillä on, ja miten ilman näitä ihmisiä olisi kyllä todella kolkkoa. Ikävöiminen on kamalaa, mutta jälleennäkemisen ihanuutta ei taida voittaa kyllä mikään! Nykyisin matkaan lähden yhtä hullulla innolla (no okei, pakkaan yleensä viime tunneilla ja nukun ihan kivasti yöni), mutta halaan hyvästit hymyillen, sillä tiedän tulevani takaisin.

Fiilikseni paketoi aika hienosti yksi Miamissa kasvanut, nykyisin Dubaissa asuva Facebook-kaverini, joka palasi lomalta Thaimaasta vain pari päivää sitten:

”Waking up this morning feeling like my trip to Thailand was a dream. That was a beautiful island, yet a lot of people in the city struggle – or do they? These people seemed so laid back and kind. Their whole way doing things amazes me , especially with what they only have. I’ve never felt so grateful and humble for what I have. Truly a fun but yet humbling experience. I definitely recommend getting out going away to a country you know nothing about, and start exploring. ”

Kipeänä Hong Kongissa

Kipeänä Hong Kongissa

Superkiireinen, täyteentupattu Hong Kong on aivan hillittömän hauska mesta hengailla, ellei agendalla ole mitään pakottavaa, mutta veikkaan ettei se oli päivittäisen elämän kannalta varmasti luontevin paikka suoriutua arkirutiineista siirtymisineen, ruokashoppailuineen sekä töineen. Lounasaikana ravintolaan saattaa nimittäin kiemurrella parisataametrinen jono, metrovaunut voivat olla niin täynnä, että […]

Kiinanmuuri ja ”The Split Pants”

Kiinanmuuri ja ”The Split Pants”

Haluaisin nyt läjäyttää postauksellisen supermakeita maisemakuvia Kiinanmuurin huipulta, jossa laaksot vihertävät auringonpaisteessa tumman muurin kiemurrellessa kilometritolkulla horisonttiin kadoten ja huokailla ihastuksesta, miten mahtavan päivän olenkaan viettänyt yhtä maailman (uudesta ja epävirallisesta) seitsemästä ihmeestä tutkien. Tuuletan kuitenkin erittäin vahvalle liikuntasuoritukselle, jonka ansiosta jokainen jalasta löytyvä lihas […]

Random day in Osaka

Random day in Osaka

SONY DSC

Käyn nykyisin melko harvoin enää hotelliaamupaloilla, mutta Osakan sateinen aamu ei antanut vaihtoehtoja kaupungin brekkistarjonnan tutkiskelulle. Aamupalafanina nämä kaikkea mahdollista notkuvat buffettaivaat ovat myös suuri uhka ylensyönnille, joten vaihtoehtoiset mestat tai omien aamupalojen mukana kantaminen ovat loppupäivän voinnin kannalta aina parempi vaihtoehto. Hiltonin monipuolinen aamunavaus oli kuitenkin pienen puhkumisen arvoinen, ja saimme hyvin kulutettua aamupäivää myslipurkkeja tyhjennellessämme rytmikästä sateen ropinaa kuunnellen.

SONY DSC SONY DSC

Kuin taikaiskusta sade taukosi ja oli aika keksiä vaihtoehtoista puuhaa missatulle Kioton reissulle. Bongasin Tripadvisorista kävelymatkan päässä sijaitsevan Hop Five-kauppakeskuksen, joka sopi pilvisen päivän ohjelmaksi kuin nenä päähän. Matkalla osa aamupalan ohi nukkuneesta seurueesta halusi poiketa syömässä jotain ennen kierrosta, ja kahvin suurkuluttajana olin ihan tyytyväinen pikku kuppilan kokeilusta. Ympärillä ladyt selailivat paikallisia ”Ellejä”, joten nappasin aikakin kuluksi muotiopukset syyniin. Japanilaisista muotilehdistä ei tajua toki tuon taivaallista, mutta uskomattoman makeita asukokonaisuuksia tuli vastaan lähes joka sivulla; ensi kerralla nappaan kyllä muutaman muotiraamatun kotiin kannettavaksi!

SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC

Peliluolissa oli kävijöitä jo ennen kauppakeskusten aukeamista ja melu raikasi sisäpihalle saakka kun paikalliset laittoivat laitteet laulamaan silmät hedelmäpelinä ja selät kippuralla . Liekö hattivattipehmolelusta taisteleminen japanilaiselle hermojenlepuutusta siinä missä minä lähtisin lenkille? Oli mitä oli, haluaisin nähdä miltä parhaimpien playereiden kotona näyttää!

SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC

SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC

Hep Fivessä meni koko päivä vaan ihmetellessä, joskin hauskaahan tuo on vain tuijotella ympäriinsä. Pyörimisen päätteeksi nappasin vielä foodcourtista sushia mukaan ja painelin hotellille nukkumaan, joten sen kummempaa raportoitavaa ei loppupäivältäkään ole. Hyvin peruspäivä siis, joskin Osakassa sekin tuntuu olevan huippujännää. Tulevina viikkoina olisi toinen tilaisuus Kiotolle, toivottavasti hurrikaanit pysyy hanskassa ja pääsen viimein tutkimaan temppelit!

SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC

 

In English:

Osaka was quite nice but I have really nothing special to report about my day. I like how Asian people dress up though, hopefully I´ll figure out one day how to match all the crazy colors and different styles in one outfit. Next time, which is pretty soon,  I want to see Kioto and all the temples everybody´s talking about. No hurricanes, please!

Uusi koti

Uusi koti

Istun suu auki sängyn reunalla ja tuijotan maailman korkeinta pilvenpiirtäjää kahvimuki kourassa muuttolaatikoiden seassa ja kelailen universumissa meneillään olevien tapahtumien ihmeellisyyttä. Viikko sitten en vielä osannut unelmoidakaan, että siirtäisin pienen omaisuuteni Dubain keskustaan, Burj Khalifan juurelle.  Muutto on ollut tapetilla jo jonkun aikaa, mutta sijainti […]