Recent Posts

Arkiviikon parhaat, vko 2

Arkiviikon parhaat, vko 2

Tällä viikolla tapahtui kaikenlaista mukavaa. Arkipäivät olivat täynnä hauskoja, piristäviä juttuja, joita ei tavallisessa rallissa äkkiseltään huomaa ellei pysähdy ja katkaise painelemista putkinäkö päällä. Oon ollut tosi tyytyväinen, etten ole joutunut matkustamaan just nyt minnekään; parin viikon kotona olo ja arki on tuntunut ihan lomalta, […]

Matkustuskriisi

Matkustuskriisi

Poden ensi kertaa elämässäni todellista matkustuskriisiä. Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, ja meidän reissusuunnitelmat ovat vielä lähes täysin auki. Kaikki tuntuvat matkustavan koko ajan jonnekin, eikä meidän perheessä olla vielä edes alettu katselemaan kalenteria sillä silmällä. ”Vastahan te edellisiltä reissuilta palasitte!”, voisi joku miettiä, mutta […]

Naimisiin New Yorkissa – häät Manhattanilla

Naimisiin New Yorkissa – häät Manhattanilla

Häistämme New Yorkissa on vierähtänyt pian neljä kuukautta, ja olen tässä pohdiskellut, mitä tekisin hääkuviemme kanssa. Hieman yllättäenkin ne tuntuvat kovin henkilökohtaisilta, ja mietin jo, jättäisinkö kuvat kokonaan julkaisematta blogissa. Katselin viime vuoden aikana hieman ulkopuolisena sitä, miten hääjuhlavalmisteluista tuntuu kovin usein unohtuvan se juhlien todellinen syy; naimisiinmeno peittyy kaiken hää-etuliitteellä varustetun hässäkän alle, ja rakkausjuhla muuttuu oudoksi kilpavarusteluksi, vyön kiristelyksi ja pöytäkoristeista stressailuksi. Pysyttelin pois hääblogeista, sillä halusin tehdä valintoja meidän mieltymysten mukaan ja olla piittaamatta siitä, miten häitä jonkun mielestä ehkä pitäisi viettää. Niin ollen päädyin pohdiskelemaan meidän tarinamme jakamista.

Olen ylipäätään miettinyt tätä blogia osana koko melkoisen paljon viime vuosina kehittynyttä blogimaailmaa ja sitä, millaisen kuvan tätä kautta meidän elämästä oikeastaan saa. Olen tietoisesti pitänyt blogissa positiivisen vireen, kuten elämässäni yleensäkin, mutta paljon puhuttanut somen aiheuttama harhakuva täydellisistä ihmiselämistä sekä sen myötä lisääntynyt ahdistus hieman huolettaa. En koe, että me eletään täällä blogissakaan ”täydellistä elämää”, mutta kokemushan voi ulkopuoliselle olla aivan eri, ja pelkään, että olen mukana muiden joukossa ruokkimassa kyseistä ilmiötä. Haluankin siis alleviivata, että kaiken mukavan vastapainona meillä on paljon myös ihan tavallista arkea ja ihmiselämään kuuluvia haasteita – ihan kuten kaikilla muillakin.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että olisi sääli jättää kuvat oman koneen syövereihin kun niitä on haluttu nähdä ja ehdin niitä jo lupaillakin reissusta palatessamme. Minusta on mukava katsella muiden hyväntuulisia postauksia kuvineen elämän eri tähtihetkistä. Blogi on kulkenut mukanani jo monta vuotta, ja onhan tämä ylipäätään melkoinen kurkistus omaan elämääni, miksei siis häihinkin.

Olen kirjoitellut postausta siitä, miten käytännön asiat Nycissä siviilivihkimisen osalta hoituivat, sillä sekin on herättänyt kiinnostusta. En löytänyt yhtään täysin paikkansapitävää kirjoitusta suomalaisen naimisiinmenosta Jenkeissä ennen reissuamme, jossa koko homma olisi saatu maaliin saakka (siis siten, että vihkiminen on lainvoimainen myös Suomessa). Jokainen jenkkibyrokratian koukero tulee siis selvällä suomella selitetyksi, joten ei muuta kun varaamaan naimisiinmenomatkaa jos yhtään kutkuttelee! Laitan kirjoituksen liveksi heti kun se on valmis.

”Yes, I do!”

Meidän hääpäivämme New Yorkissa alkoi aamupalalla hotellihuoneessa, jonka Arttu kävi hakemassa jo aiemmin mainioksi havaitusta aamupalapaikasta. Kun mitä kihartelin hiuksia ja meikkailin, joutui Arttu jälleen juoksupojaksi ja lähti hakemaan edellispäivänä tilaamaani kimppua. Ystäväni ja kuvaajanamme päivän ajan toiminut Marianne saapui hotellille, auttoi kampauksen viimeistelyssä ja vaihdettiin kuulumiset kunnes oli aika laittaa häämekko päälle ja lähteä liikkeelle. Otettiin muutamat kuvat meidän hotellilla, hypättiin Uberiin ja karautettiin halki Manhattanin kohti Marriage Bureauta.

Turvatarkastusten ja passien näyttämisen jälkeen siirryimme odottelemaan hyväksi aikaa, kunnes meidän vuoronumeromme kilahti tauluun ja seremonia sai alkaa. Koko toimitus kesti noin kaksi ja puoli minuuttia. Niin jännittävä ja tunnelmallinen hetki! Vihkimisen jälkeen kiirehdittiin ottamaan kuvia, sillä vihkimisen odottelussa meni oletettua pidempään. Onneksi oltiin bongailtu Artun kanssa vihkipaikan liepeiltä sopivia kuvauslokaatioita jo etukäteen. Tovin kuluttua hypättiin taksiin, sillä Mariannella oli jo kiire takaisin Long Islandille ja Abu Dhabiin, ja ehditiinkin ihan viime tipassa takaisin Midtowniin.

”Congratulations, sweethearts! You look so happy!”

Ihmettelimme hetken tunnelmaa hulppealla Grand Central Stationilla. Kävelimme rauhassa Bryant Parkiin, tilattiin lasit kuohuvaa ja istuskeltiin aurinkovarjon alla katsellen puiston hulinaa ja fiilistellen tapahtunutta. ” Me mentiin just naimisiin New Yorkissa!”, hihittelin ja tilanne oli positiivisella tavalla absurdi. Mulla oli tennarit matkassa, joten päätettiin kävellä vielä hotellille. Matka jalan kaupungin halki osoittautui huippuideaksi; saimme aivan ihania toivotuksia, onnitteluita ja huudahduksia töistä palaavilta nykiläisiltä ja kadut kansoittaneilta turisteilta! Hyvän fiiliksen levittäminen tuntui mukavalta, ja oli ihanaa, että ventovieraat osallistuivat pienillä toivotuksilla meidän erityislaatuiseen päiväämme. Käytiin myös antamassa halit floristille, joka liikuttui kyyneliin kiitoksistamme. Haimme matkalla hotellille illallisen mukaan; ensiksi poikettiin KFC:llä (!) hakemassa Artulle alkupalat, ja oikeaksi illalliseksi poimittiin mukaan ennalta scoutatusta japanilaisesti sushia. Loppuilta vietettiinkin hotellimme CitizenM:n viihtyisässä huoneessa kaikessa rauhassa ruuan, hääkakun ja samppanjan merkeissä.

Tässä siis kuvia meidän täydellisestä päivästä, meidän mielestämme täydellisenä syyskuisena keskiviikkona ja meille täydellisessä kaupungissa. Kaikki kuvat on siis ottanut  Marianne Koskinen, joka jaksoi kulkea kanssamme pitkin Manhattania koko päivän ja onnistui taltioimaan päivän fiilikset hienosti. Olkaa hyvät!

Häät_NewYorkissa_AniksenmakuinenHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen-CitizenM Häät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_tonttuHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_just marriedHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_häämekko Häät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_taxiHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_herrasmies Häät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_weddingHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_New York Häät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen urbanHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen kissHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen detailsHäät_NewYorkissa_Aniksenmakuinen_portaat

2017

2017

Vuosi vaihtui ja on taas aika summata vuoden 2017 tapahtumat yhteen (kilometrin mittaiseen) postaukseen! Vuoden 2016 yhteenvedon lopussa olen suunnitellut seuraavaa: ”Vuonna 2017 ajattelimme alkaa kolmekymppisiksi ja mennään ainakin naimisiin. Arttu kisailee Suomessa ja ehkä ulkomaillakin, sekä tekee töitä minkä painiltaan ehtii. Meikällä puhaltavat uudet, […]

Piilaakso – sukellus startup-maailmaan

Piilaakso – sukellus startup-maailmaan

Vuoden mielenkiintoisin työkeikka alkaa olla takana päin, ja on aika kertoa hieman tarkemmin, mitä ihmettä olen puuhastellut täällä Piilaaksossa kokonaisen kuukauden ajan. Kirjoittelin syksyllä, että lähdemme Artun kanssa marraskuuksi Piilaaksoon, ja yritin jo tuolloin hieman avata sitä, mitä täällä Kaliforniassa on tarkoitus tehdä. Luonnollisesti reissun […]

Kuulumisia Kaliforniasta

Kuulumisia Kaliforniasta

Istun parhaillaan autossa matkalla San Franciscoon viimeistä kertaa Piilaakson reissullamme, ja päätin kirjoitella kuulumisia, sillä kuski viihdyttää itseään hoilottamalla Offspringiä ja osaa jo ajella täällä ilman kartanlukijaa. Olemme matkalla SFMomaan ja fiilistelemään kaupunkia vielä kertaalleen. Pelkästään tältä kuukauden mittaiselta Kalifornianreissulta olisi hirmuisesti kerrottavaa puhumattakaan vain muutama päivä ennen lähtöä vietetyistä hääjuhlista tai syyskuisesta naimisiinmenostamme New Yorkissa. Olen tässä syksyn varrella kirjoitellut Google-kalenterimerkintöihin, puhelimen muistioon, luentomateriaalin nurkkiin ja muistivihkojen kellertäville sivuille jonkinlaisia muistijälkiä, mutta kunnollista, julkaisukelpoista tekstiä ei näiltä hulluilta kuukausilta vielä ole. Aivot ovat kyllä raksuttaneet ja puhelimen kamera laulanut joten puolivalmista juttua on ties kuinka. Ensimmäisenä vapaapäivänäni kotona kerään kaikki post-it-laput, lentokoneen istuintaskusta muistilappukäyttöön kähvelletyt paperipussukat ja muut lipareet, ja alan tahkota tarinaa olan takaa!

Jos jotain olen tänä syksynä oppinut, on se jonkinasteiseen kohtuuteen pyrkiminen siinä, mitä lautaselle mahtuu kerrallaan. Ei ole varsinaisen hyvä yhdistelmä yrittää tehdä kokopäivätyötä kahdella paikkakunnalla, siistiä ja tyhjentää asuntoa kuntoon vuokralaisille, järjestää hääjuhlaa ja lähteä samalla rykäyksellä kuukaudeksi toiselle puolelle maapalloa vain kuukausi ulkomailla järjestettyjen häiden jälkeen. Kulunut syksy ja alkutalvi on ollut elämän parasta aikaa, mutta voi pojat on se ollut kyllä raskaskin. Jos jotain voisin muuttaa, olisi se parin päivän lepo ennen hääjuhlia; olin lopulta niin poikki tuona lauantaiaamuna, että kesti pienen tovin päästä juhlatunnelmaan eikä meikkikään huijannut morsiamen väsymystä täysin piiloon. Olen niin juuriani myöten kiitollinen kaikista upeista tapahtumista, mutta mikäli aikataulutukseen on jatkossa mahdollisuuksia vaikuttaa, jättäisin kokemuksien väliin enemmän tilaa nauttia ja sulatella. Onneksi kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, eikä mikään ole jäänyt oikeasti harmittamaan. Tämä lähinnä neuvona muille säätäjille ja muistutuksena itselleni josko sitä joskus oppisi.

Kalifornia on onneksemme kohdellut meitä hellästi ja uupumus nollattiin täällä heti ensimmäisellä viikolla. Vietimme Honey Mooniamme San Franciscossa, jossa nukuimme kymmentuntisia unia, ihmettelimme merileijonia, nautiskeltiin auringosta, tehtiin reipas pyörälenkki Golden Gatelle, käytiin puntilla, joogattiin ja oltiin vaan. Reippaasti eri aikavyöhykkeelle siirtyminen antaa kyllä omanlaisensa vapauden tunteen; nautin melkoisesti siitä, että tiedän muiden olevan umpiunessa kun haahuilen omia polkujani puhelin lentokonetilassa.

Akkuja on hellitty myös Piilaakson aikana, kaikki työnteon ulkopuolinen aika on panostettu hyvinvointiin ja lepoon. Kotimatkalle starttaa siis aurinkoenergiaa tankannut pariskunta repullinen kokemuksia rikkaampana ja valmiina kohtaamaan Suomen talvikelit, arki ja oma koti. Pakko myöntää, että ajatus omassa keittiössä keitetystä kahvista ja omista pellavalakanoista alkaa jo hieman houkutella.

Matka Suomeen alkaa maanantai-iltana tätä aikaa, Helsinki-Vantaalle ländäämme tiistai-iltana Suomen aikaa ja kotiin Ouluun pääsen Artun perässä lopulta lauantaina kun Slush-tohinat ja pikkujoulut on saatu alta pois Helsingissä. Seuraavia lentolippuja ei ole toistaiseksi varattuna, joten voipi olla, että loppuvuosi vietetään kotimaassa. Sitä ennen kuitenkin ihmetellään Palo Alton naapurustoon ilmestyviä jouluvalovirityksiä ja kerätään auringonsäteitä sen mitä Kalifornia niitä tähän aikaan vuodesta suo.

Kuvat ovat Kiitospäivän roadtripiltä, jonka viimeinen etappi oli ällistyttävän upea Carmel. Kannattaa käydä!

Onnenpäivä

Onnenpäivä

Reissumme New Yorkiin on aiheuttanut pientä radiohiljaisuutta blogin puolella, sillä matkaan sisältyi tavallista enemmän etukäteissuunnittelua (sekä alta hoidettavia töitä), ja päätin irtautua läppäristäni lomani ajaksi täysin. Paluu kotiin sujui hieman portaittain, sillä jäimme NYCistä lennettyämme viikonlopuksi katsomaan ADCC-kisoja pääkaupunkiseudulle. Sunnuntaina Arttu lensi kotiin Ouluun ja […]

Elämää ilman arkea

Elämää ilman arkea

Kun liihottelin eilen koneen kyydissä päiväreissulta kotiinpäin, mietiskelin meidän arkea tai oikeastaan sitä, että sitä ei oikeastaan ole. Tai ei ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä eikö arjen pitäisi olla jollain tapaa tuttua; elämää, jota elät kotona kun päällänsä ei ole mitään muuta. Sellaista tasaisen varmaa […]

Avioliitto, olen valmis

Avioliitto, olen valmis

Helsingin viikonloppureissu oli odotuksista poiketen kaikkea muuta kuin hikistä tatamia. Kömmin sunnuntai-iltana puoliltaöin kotiin polttarireissusta rähjääntyneenä, mutta niin kovin onnellisena naisena. Lyhyesti sanottuna: minua on rakastettu koko viikonloppu ja olen rakastanut takaisin joka solullani. Kaasoni* olivat nimittäin järjestäneet pääni menoksi ”pientä” ohjelmaa unelmajengillä.

Palasin töistä kävellen kotiin perjantaina iltapäivällä kiireisen päivän päätteeksi. Satoi vettä, mutta olo oli hilpeä; vapaa viikonloppu ilman aikatauluja Helsingissä tulisi juuri mukavaan kohtaan. Kakkoskodin olohuoneessa vallitsi leppoisa tunnelma. Sade rummutti ikkunoihin ja kahvi tuoksui taivaalliselta. Riisuin märät vaatteet eteiseen, sujahdin kotivaatteisiini ja linnottauduin Artun ja Millan kanssa sohvalle lököttelemään.

Milla kertoi, että isänsä tulisi käymään jonkun ajan kuluttua. Kämppikselläni käytössä oleva driveri on turhan pitkä, joten odottelimme Millan isää tuomaan golfaavalle tyttärelleen vaihdokin. Sain kattavan kuvauksen siitä, miten maila on liian pitkä, jolloin se osuu väärässä kulmassa palloon eikä maila näin ollen täytä tehtäväänsä. Suunnittelimme lenkkiä illaksi jos sade hellittäisi. Ovipuhelin pirahti ja ovi kävi. Vaan eipä ollut ovella Millan isä vaan Ilona mukanaan viikonloppulaukku. ”Tiedätkö mikä viikonloppu alkaa NYT!”. Taisin tietää, mutta en ihan ymmärtänyt. Arttu nappasi oman reppunsa ja lähti kaverilleen, minä yritin virittäytyä oikealle taajuudelle ja käsittää, että mitä tässä nyt juuri tapahtui. Kaasoni hekottivat kun kyselin, että tuoko se Millan isä sitä golf-mailaa vai ei, ja jos tuo niin koska. Maila ei ollut saapumassa huusholliin.

Upea aamujoogasää.

Perjantai-illalla tehtiin kimpassa kanawokkia ja otettiin rennosti. Juteltiin niitä näitä häistä ja kovaa tahtia lähestyvästä avioelämästäni. Panin merkille, että homma alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua omassa päässäkin. Jo on aikakin! Yritin olla miettimättä seuraavaa päivää liikaa, mutta kyllähän se päivän ohjelma aanasi: ”Minne ihmeeseen me lähdetään kun mun on otettava mukaan koko laukku?!” Jossain kohtaa salamyhkäisyys tarttui, ja aloin jo kuvitella olevani mukana jonkun muun polttariyllätyksessä.

Lauantaiaamuna herätyskello soi seiskalta. Kupillinen kahvia, tavarat mukaan ja auton takapenkille kököttämään kuin matkalla ekaa päivää kouluun; innolla menossa, mutta ei hajuakaan, mikä odottaa. Olin nukkunut vähän toinen silmä auki, mutta arvaten väsymys oli tipotiessään kun vain pariakymmentä minuuttia myöhemmin matkasimme halki Helsingin. Kaduilla oli rauhallista, aamut on keskustassa aika maagisia kun kadut ovat vielä tyhjiä. Suuntasimme kohti Kaivopuistoa, jossa muutama tyyppi terriereineen siristeli silmiään vaaleanpunaiseen taittavassa valossa. Kurvasimme kohti Hernesaarta. Löylyn edustalla näkyi tuttuja kasvoja; tuollahan on Outi ja Tero!

Hiljainen Löyly ja aamupalaa lemppareiden kanssa.

Auton peräkontista kaiveltiin rullatut matot kainaloon ja ensimmäisenä ohjelmassa oli aamujooga ulkona. Viltit kainalossa kapusimme Löylyn kattoterassille ja teimme reilun tunnin mittaisen harjoituksen merituulen puhaltaessa yöllisen sateen pois ja heiluttaessa hiuksia kaikkiin ilmansuuntiin. Syksyinen raikas tuoksu tuntui piristävältä, ja loppurentoutuksen aikana matolla makaillessa nenänpää kipristeli kivasti. Minua hymyilytti leveästi jo ennen kun joogaopettaja sanoi, että nyt sopii kääntää suupielet ylöspäin.

Harjoituksen jälkeen siirryimme sisälle ja kipaisimme vikkelästi saunaan. Tuulisen joogasession päälle lämpimät löylyt tuntuivat taivaalliselta. Dippaus mereen, savusaunaan ja sadesuihkun alle; muutama minuutti lämpimässä auringossa terassilla vielä ennen kun nälkä alkoi kurnia. Siirryimme pukuhuoneiden kautta syömään. Löylyn aamupala kuplivan kera kruunasi aamun autuuden; miten mainio päivän aloitus!

Raukean aamiaishetken jälkeen matka jatkui seuraavaan lokaatioon. Siirryimme Taitoliikuntakeskukseen vain kivenheiton päähän. Trikoot jalkaan, tukka ponnarille ja kohti permantoa, trampoliineja ja volttimonttua! Alkulämmittelyjen jälkeen alkoi hikinen meno: kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, arabialaisia, puolivoltteja, käsilläseisontaa ja volttitreenejä. Pompittiin joustavilla alustoilla niin paljon, että parituntisen jälkeen maan vetovoima tuntui naurettavan voimakkaalta. Näin parin päivän jälkeen remuamisesta tietää muuten tehneensä viikonloppuna jotain tavallisesta poikkeavaa; kaulan lihaksistossa on eriskummallisia tuntemuksia ja pohkeet kramppaavat pienestäkin spurttaamisesta.

Telinevoimistelun jälkeen pakkauduimme jälleen autoon ja koukkasimme Kaivarinrannasta Veeran mukaan. Voi ihanaa, muuttolaatikoiden keskeltäkin liikeni aikaa huvitteluun! Lyhyt autoreissu päättyi mystiselle ovelle, keskustan kerrostalon sisäänkäynnille. Arvuuttelin mielessäni, että viedäänköhän minua ennustajaeukolle; sain jostain päähäni, että jos ennustaja asuu jossain, se voisi asustaa täällä.

Ylimmässä kerroksessa selvisi, että saavuimmekin viikonloppumajoitukseemme. Veikeä kaksio mahdutti meidät kaikki helposti. Airbnb-asunnon pöytä täyttyi nopeasti kaikesta ihanasta; italialaisista juustoista, mansikoista, tummasta suklaasta, pähkinöistä ja vaikka mistä muusta. Laseihin kaadettiin ensiksi samppanjaa ja sitten tasting-henkeen viiniä. Tilasimme  Woltista vielä pääruuaksi vietnamilaisia rullia. Kello kääntyi hiljalleen iltaan ja lepohetken jälkeen alkoi valmistautuminen seuraavaan starttiin.

Onneksi minua oli varoiteltu, että seuraavana ohjelmassa olisi ruokaa ja onnistuin melko hyvin säännöstelemään nälkääni. Olisi ollut nimittäin valtava sääli, mikäli olisin päätynyt seuraavaan pöytään kylläisenä. Minut kiikutettiin nimittäin Raguun illalliselle. Sanomatta selvää, että äyriäiset, kanttarellirisotto sekä ankanrinta olivat kaikki herkullisia viinistä puhumattakaan.

Hupi ei toki tähän päättynyt vaan matka jatkui takaisin Löylyyn, jossa istuskeltiin ulkona viltteihin kääriytyneinä merellä tuikkivia valoja ihmetellen ja sisällä harjoiteltiin muutama tanssiaskel jutustelun lomassa. Loppukesän viileä ilta muistutti lähestyvästä syksystä; siitä, josta tulisi varmasti yksi elämäni siisteimmistä. Kömmimme peittojen alle aamun pikkutunneilla.

Aamuherätys oli sunnuntaina ehkä lievästi takkuinen, mutta lähinnä yöunien lyhyyden vaikutuksesta. Kampesimme vuodesohvilta pystyyn, pistettiin kämppä ojennukseen ja suuntasimme kohti Senaatintoria. Arvasin, että matka saattaisi tällä kellonlyömällä olla kohti aamupalaa ja osuin (varmaan ensimmäistä kertaa viikonlopun aikana) oikeaan. Tiedossa oli jälleen ruokaa kun istuuduimme brunssille suloiseen El Fantiin. Rauhallinen aamuhetki vielä ennen viikonlopun päättämistä kruunasi täydelliset polttarit.

Kuva kertoo, mikä oli fiilis koko polttariviikonlopun.

Kiitos vielä Ilona, Milla, Outi, Tero sekä Veera aivan mielettömästä seurasta ja ikimuistoisesta viikonlopusta, pidän tästä tunteesta kiinni lopun elämääni. Kiitos myös suunnittelutoimikuntaan osallistunut Päivi sekä tietenkin Arttu, jonka pokka piti loppuun saakka. Lauantain parasta antia olivat ehdottomasti ihmiset, vaikkakin jokainen aktiviteetti oli erittäin mieluinen.

On hämmentävän hienoa huomata, että mun elämäni ihmiset tuntevat mut näin läpikotaisin. Ne tietävät tismalleen, mistä tykkään ja mikä saa mut nauttimaan olostani. Mun polttarit olivat toden totta eniten mun näköiset kekkerit koskaan. Olen ollut tosi onnellinen mun ihmisistä aina, mutta mulla on nyt tämän viikonlopun jälkeen entistä turvallisempi olo; nämä tyypit ovat mun vieressä mitä elämässä tapahtuisikin. Näiden kanssa voi nauraa tuntitolkulla, treenata itsensä uuvuksiin, vakavoitua ja jutella syvällisiä kellon ympäri ja aloittaa saman alusta. Ja mikä tärkeintä; ne on kaikki sitä mieltä, että olen tekemässä yhden elämäni parhaista valinnoista.

Siispä, parhaiden ystävieni yksimielisellä kannatuksella: Avioliitto, olen valmis!

*Niin tosiaan, kerroinkin jo vuoden 2016 yhteenvetopostauksessa, että vuonna 2017 aion naimisiin. Aika alkaa olla pikkuhiljaa käsillä, jonka vuoksi tosiaan myös kaasot on pestattu.

Minne haluaisin matkustaa?

Minne haluaisin matkustaa?

Äitini sanoja lainaten olen ”syntynyt postimerkki pepussa”, kuten blogiani pidempään lukeneet hyvin tietävät. Minulla on ollut krooninen matkakuume pikkulapsesta saakka, eikä se taantunut yhtään, vaikka matkustin työkseni lähes kaksi vuotta. Päinvastoin! Nyt, tuhansien punatuin huulin suhattujen lentomailien jälkeen vasta tiedänkin minne kaikkialle haluan mennä. Poden […]


My Diary

Post ID:

Äitini sanoja lainaten olen ”syntynyt postimerkki pepussa”, kuten blogiani pidempään lukeneet hyvin tietävät. Minulla on ollut krooninen matkakuume pikkulapsesta saakka, eikä se taantunut yhtään, vaikka matkustin työkseni lähes kaksi vuotta. Päinvastoin! Nyt, tuhansien punatuin huulin suhattujen lentomailien jälkeen vasta tiedänkin minne kaikkialle haluan mennä.

Poden kestämätöntä tuskaa ja sieluani riipii ellei lentolippuja seuraavaan matkaan ole varattu. Koko elämäni suunta alkaa totta puhuen hämärtyä ilman matkasuunnitelmia. Näin ollen pidän tiukasti kiinni siitä, että seuraava kohde on kiikarissa; kalenterivaraus, joka päivä päivältä lähenee jaksottaa arkea mukavasti ja ruokkii jotakin sisäsyntyistä, palavaa tarvettani kaiken muun matkailun tuoman hyvän lisäksi.

Jättikilpparin kanssa Seychelleillä, La Diguen saarella.

Melko usein matkakohteet valikoituvat tätä nykyä puolivahingossa. Artun kisamatkat ovat tietyissä kohteissa, työhön liittyvät seminaarit ovat missä ovat ja tutut ihmiset ulkomailla määrittelevät, minne nenä seuraavaksi käännetään. Olen kuitenkin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että joka vuosi on käytävä vähintään yhdessä uudessa paikassa. Google Maps-riippuvaisena sekä matkabloginarkomaanina olen bongaillut melkoisen määrän must see -mestoja, jonne haikailen. Ajelehtimisella virran mukana ei ehdi elämänsä aikana kaikkiin paikkoihin, jonne virtuaalikarttapallon syynättyäni tahdon. Siispä oli tehtävä lista.

Seychelleillä, Praslin-saaren luonnonpuistossa.

Top 5 matkakohteet tällä hetkellä

Etelä-Afrikka oli bideissäni (kohdetoiveet, joita lähetetään työaikataulujen suunnittelijoille) jo lentoemoaikoina, ja käytyäni työmatkalla Tansaniassa kuume senkun kasvoi. Afrikkaäitini Liisan toinen (vai kolmas?) kotimaa on Etelä-Afrikka, ja maan viehätysvoima kasvoi entisestään kun kuuntelin juttuja elämänmenosta viinipeltojen keskellä. Kouluaikainen promoottorikaverini Saara on myös nykyisin Kapkaupungin asukki, ja viimeistään hänen Instagram-kuviensa johdosta Etelä-Afrikka ja Kapkaupunki on pakko joskus kokea.

Klisee tai ei, minulla on ollut jo vuosia hinku Indonesiaan ja Balille. Thaimaan suurena ystävänä uskon, että myös balilainen elämänrytmi, ruoka ja maisemat sopisivat täydellisesti ruokkimaan kaivattua rauhaa ja kääntämään vauhdin asteen hitaammalle. Hinku on etenkin alueille, joissa voisi viettää aikaa omissa oloissaan; pyöräillä, ajella skootterilla ja nauttia tuoreista hedelmistä, uida ja kävellä rantahiekassa.

Samaisella reissulla maailman kauneimmaksi äänestetyllä Anse Source D´argent -nimisellä rannalla.

Voisin suunnata rennonletkeälle lomalle karibianmeren kirkkaiden vesien ja unelmarantojen äärelle Costa Ricaan tai lähteä haikkaamaan tulivuorille Nicaraguaan vaikka heti. Olen kehittänyt hienoisen pakkomielteen Väli-Amerikkaan, ja kyseiset maat ovat jostain syystä nousseet hinkulistani kärkipäähän. En oikeastaan osaa suoraan sanoa, mikä minua tuolle alueelle niin älyttömästi vetää.

Etelä-Amerikka kiehtoo, ja haluaisinkin päästä kiertomatkalle Peruun ja Boliviaan. Macchu Picchu on pääsyy sille, että haluaisin juuri Peruun. Oi voisinpa karauttaa junalla halki inkavaltakunnan, kiivetä vuorille ja ihmetellä kivikaupunkia sumun hälvetessä. Ehkä samalla kertaa voisi poiketa myös Titicaca-järvellä. Boliviassa läksisin Jeepin kyydillä suola-aavikoille ja sademetsiin seikkailemaan.

Listan viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäpätöisimpänä hinkumaanani on Islanti. Maa on kiehtonut minua jo pitkään, mutta viime vuotisen Lofoottien matkamme jälkeen viileätkin matkakohteet ovat alkaneet houkutella trooppisten rantojen rinnalla. Olen pahentanut kuumetta kuuntelemalla Islantilainen voittaa aina-kirjan Bookbeatista (kirja on muuten todellinen timantti ja ehdottomasti lukemisen arvoinen!), jonka kautta eksyin kirjoittajan, Islannissa asuvan suomalaisen monialayrittäjä Satu Rämön Salamatkustaja-blogiin enkä enää pysty olla ajattelematta muuta kuin kylpemistä kuumissa lähteissä tai vaellusta tulivuorilla.

Reissuaiheet jatkuvat blogissa varmaan syksyn mittaan niin tulevien matkojen (syyskuun New York sekä marraskuun reissu San Franciscoon ja Piilaaksoon) kuin muidenkin reissupostausten tiimoilta. Minne sinä haluaisit seuraavaksi matkustaa? Mikä on kaikkien aikojen unelmakohde, jonne joskus haluaisit päästä? Olisi kiva kuulla, onko joku innostunut samoista paikoista, kuin minä!